perjantai 8. joulukuuta 2017

Mitä tekisin nyt toisin?

Mitä tekisin nyt toisin, jos saisin kokea uudestaan raskauden, synnytyksen ja äitiyden alkutaipaleen? Välillä pohdin näinkin "turhia" asioita. Hyvinhän meillä on kaikki mennyt.

Raskausaikana panikoin ihan liikaa kaikkea. Minua pelotti 24/7. Tämä on tietysti paniikkohäiriön syytä, mutta ehkä nyt osaisin olla lietsomatta pelkoa liikaa? Ehkä osaisin marssia ajoissa lääkärin luo, enkä antaisi pelkojen pilata odotusaikaa? Jos en saisi öisin unta, sitten katsoisin sitä telkkaria tai lukisin kirjaa. Jos unettomuutta olisi liikaa, hakisin vain reilusti sairaslomaa tai ottaisin välillä sen, lääkärin määräämän, unilääkkeen sen sijaan, että yöstä toiseen itkisin yksin olohuoneen sohvalla kissojen kanssa. Voi kissa parat.

Tiesittekö, että ennen mua..

Jos mietitään synnytystä, nyt yrittäisin ehkä olla ilman puudutuksia, toisaalta, en tainnut pojua pukertaessanikaan niitä pyytää. Kätilö vain kai tajusi, ettei homma tule etenemään ilman. :D En tiedä olisiko esim amme saanut kropan rentoutumaan paremmin? Toisaalta, synnytys oli mielestäni oikein hyvä kokemus, vaikka koko homma veikin kaikki voimat ihan täysin, oli homma lähes kivuton. Nyt en ehkä olisi vuorokautta syömättä. Tai anteeksi, söihän minä kaksi 0,2l smoothieta. Näin lukee sairaalan papereissa.

Laitokselle ottaisin ehdottomasti tuttipullon ja korviketta. Olin lähes nukkumatta 9kk, synnytin 3 päivää ja menetin kaksi litraa verta. Miten kukaan edes oletti, että kroppani tuottaisi siinä voimattomuuden tilassa maitoa? :D Miten edes itse oletin niin. En tosin ottanut asiasta paineita, mutta olisihan sairaalassa ollut huomattavasti helpompaa, jos itkevälle pikkumiehelle olisi ihan itse voinut hakea ruokaa jääkaapista, eikä aina kinuta sitä hoitajilta kun tiesin, että itku johtui vain nälästä.

..äiti ei juonut, eikä tarvinnut..

Lisäksi sairaalassa oli älyttömän kuuma, enkä nukkunut siellä yhtään. Miksi en mennyt taukotilan sohvalle vaikka mieheni sitä ehdotti?? Olisin saanut varmasti siellä nukuttua. Oloni oli niin heikko, että minun olisi ehdottomasti ollut parempi olla sairaalassa pidempään. Olisin voinut lepäillä taukotilassa sairaalahuoneen sijaan ja nauttia täydestä palvelusta. :D Ja oi miksi, miksi en ostanut sairaalaan evästä (herkkuja), evästä (herkkuja). Sairaalan kaupassa suklaalevykin maksoi n. 5 euroa!!

Lisäksi ihmettelen, kun pääsimme kotiin, että miksi säilöimme kaikkia vauvan harsoja ja tavaroita ympäri olohuonetta? Miksi meillä ei ollut kätevää sairaalasänkyä lapselle, missä olisi ollut pohjalla tavaroille kori? :D Sekava olohuone ahdisti ihan älyttömästi, tai ehkä lähinnä se, että kaikki tavarat ns. hakivat paikkaansa.

Miksi luulin, että vastasyntynyt "ei saa" juoda tuttipullosta??!! Tyhmällä ruiskulla yritin ruokkia pikkuista kotona. Onneksi lähikaupasta löytyi sitten korviketta ja tuttipullo.  Kiitos serkulle, kuka osasi kertoa, että kyllä tuttipullosta voi syöttää. :D Miksi en ollut valmistautunut siihen? Ehkä odotin niin paljon sitä, että raskaus olisi ohi, että unohdin tyystin ajatella lapsen ruokkimista ja sitä, miten se tulisi onnistumaan. (Nyt toisaalta mietin, kun yöllä taas imetin kolme kertaa kipeää lasta, itsekin kipeänä, että miksi en lopettanut imetystä kun päiväkoti alkoi?  No ehkä siksi, että se on sekä minulle, että pojulle niin tärkeää. :) )

Hyvähän se on, että sairaalassa oltiin niin "korvikevastaisia", mutta hyvin tissiriippuvaiseksi meidän poju ainakin kasvoi silti, vaikka elämänsä alkutaipaleen korvikkeella kasvoikin.

..kahvia. Nyt se tarvitsee.

Välillä myös mietin, että miksi en totuttanut pojua heti pienestä nukkumaan esim.  juuri sellaisessa sairaalasängyssä? Toisaalta, hyvinhän hän siirtyi omaan huoneeseen ja sänkyyn nukkumaan, kun hän oli siihen valmis. Ehkä olisin itse välillä kuitenkin nukkunut paremmin, ilman, että joku sätkii ja potkii kainalossa. :) Yhä  poju pääsee viereen öisin jos hätä tulee, mutta mieluummin nukkuu itsekin omassa sängyssään.

Eniten ehkä ärsyttää se. että oletin kypsyväni kotiäitiyteen vuodessa enkä säästänyt tarpeeksi rahaa. Olisin niin mielelläni ollut kotona ainakin kolme vuotta. (Mieluusti siihen asti, että poika olisi lähtenyt armeijaan.)

Pohtiiko muut moisia asioita?

Onneksi meillä on mennyt kaikki ihan äärimmäisen hyvin ja olen siitä älyttömän kiitollinen. Meistä on kasvanut hyvät vanhemmat, pojusta hieno pikkumies ja meistä kaikista ihana perhe. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Loma