lauantai 28. heinäkuuta 2018

Ne parhaat palat just nyt!

Kohta olen ollut taas työelämässä vuoden päivät. Aika nopeasti taas hurahtanut yksi vuosi. Apua!

Alku oli kyllä melko rankkaa. Aamos heräili vielä öisin useasti ja työpoissaolot pöpöjen takia rasittivat todella paljon, etenkin henkisesti, mutta niin vaan aika on taas kulunut vauhdilla.

Yhä arki pyörii aikalailla työn ja lapsen ympärillä, mutta tuntuu helpottuvan kokoajan. Lapsosen kasvaminen on itseasiassa jopa vähän haikeaa, etenkin se, että Aamos tulee kokoajan itsenäisemmäksi.


Ehkä parasta tällä hetkellä on se, että nykyisin saa taas nukkua kokonaisia öitä, eikä sellainen krapulainen olotila puske päälle iltapäivästä. Tämän ansiosta olen taas jaksanut urheilla ja sen myötä syödä paremmin ja epäilen, että ne viimeisetkin mammakilot on vihdoin karistettu. Jee! Meillä ei ole vaakaa, joten lukemaa en näe, eikä se sinällään edes kiinnosta. Aikoinaan elämä pyöri ihan liikaa vaa'an lukeman ja peilikuvan tuijottamisen ympärille. Pääasia, että vaatteet taas istuu ja olo on terve, eikä yhden urheilukerran väliin jääminen, tai pienimuotoinen mässäily välillä, aiheuta pahaa mieltä. :) Hyvä niin, sillä en tahdo, että Aamos oppii moiseen.


Olen tottunut aina heräämään aikaisin, mutta nyt vielä aikaisemmin. Toisasalta se on tosi kivaa. Poju istuu sohvalla leivän kanssa ja katsoo Netflixiä. Itse ehdin rauhassa meikata yms. ja juoda kahvia jopa puolisen tuntia! Talvella toki se tuo aamuihin oman shownsa, kun vaatteita pitää pukea enemmän ja rattaita puskea lumihangessa. Toivotaan, että saamme siirron kodin viereiseen päiväkotiin, tämä helpottaisi elämää kummasti ja toisi päivään lisää minuutteja.


Illalla taas jää hyvin hetki omaa aikaa, kun lapsonen nukahtaa nätisti omaan sänkyynsä ennen kello kahdeksaa. Laskin, että olen nyt monena yönä nukkunut taas 7 tuntia putkeen. En ymmärrä miten pärjäsin vuosi sitten töissä, kun yön uni saldo saattoi olla 5 tai vain 4 tuntia. Huh. :D Kaikkeen tosin tottuu ja nämä pari vuotta on menneet ihan hujauksessa! Lisäksi se, että vuosi sitten imetin vielä öisin oli täysin oma valinta, en kokenut, että olimme pojun kanssa vielä valmiita tissittömiin öihin. Eräänä yönä vain sain tarpeeksi ja yötissi sitten jäi ihan parissa yössä. Ehkä aika oli juuri oikea!

Parasta juuri nyt on siis:

Aamut! Uusi päivä alkaa, saa juoda rauhassa kupin kahvia ja syödä puuroa!

Uni. Nyt meillä nukkuu lapsi, kissat ei riehu, mies ei riehu ja itsekin olen nukkunut nyt melko hyvin!

Työ. Mun työ ja työkamut on vaan parhaat ikinä! Miten edes kehtasin mammalomalla harkita työpaikan vaihtoa?? Mun työpaikka on ihan lottovoitto, sinne on aina kiva mennä!

Äitiys. Ollut jo kohta kaksi vuotta.

Se, että on aikaa ja intoa liikkua.

Tämä kesä. Vähän liian kuuma, mutta kyllä aurinko ja lämpö on niin ihanaa!

Asunto, missä on viilennys. :D

Lohilo. :D

..ja tietysti alkava loma reissuineen!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ne parhaat palat just nyt!