sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Itsenäinen pikku mies

Kun poju kokoajan kasvaa ja kehittyy, on hänestä tullut myös kokoajan enemmän se ihan oma pieni tyyppi.

Päiväkodin vasu-keskustelussakin opettaja kertoi, ettei Aamos enää vain haahuile ympäri päiväkotia, vaan jaksaa jopa jo hieman keskittyä tekemään omia juttujaan. Meidän poju on hyvin liikkuvainen, mutta samalla hyvin rauhallinen. Kuulostaa hauskalta yhdistelmältä, mutta näin esimerkkinä, meidän poju liikkuu hiljaa ja nopeasti. Päiväkodissakin, Aamos on hetkessä liikkunut toiseen päähän taloa, jos siihen vain on ollut mahdollisuus. Paikan vaihdon hän tekee hyvin, hyvin hiljaa, ja huomaamatta. 😊


Aamos on yhä hyvin tyytyväinen lapsi. Pienistä kolhuistakaan hän ei ihan heti itke. Välillä pää kolahtelee pöydän kulmiin kesken vaeltelun, leuka lattiaan kesken tanssahtelun, mutta se ei ikinä herraa hetkauta.

Poju leikkii paljon itsekseen ja nykyisin jaksaa myös keskittyä esimerkiksi rakentamaan legoilla. Enää hän ei vain haahuile lelulta lelulle. Nyt kirjatkin on alkaneet kiinnostaa, lähinnä tosin sivujen selailu, mutta ennen kirja vain heitettiin nurkkaan.

Mielestäni pieni pomomme on hyvin malttavainen, paitsi väsyneenä. Väsyneenä parku tulee heti, jos kiva esine poistetaan kädestä (kuten esim veitsi tjsp). Jos ennen kielletyn esineen sai vaihdettua helposti esimerkiksi rasvapurkkiin, nyt lentää rasvapurkki seinään ja naama vääntyy hyvin vihaiseksi, alkaa kova parku ja kiukku. Onneksi kiukku on yleensä yhä lyhyt aikainen ja aiheuttaa äitille ja isille lähinnä naurukohtauksen. 😊 Ärsytystä väsyneenä aiheuttaa myös mm. se, ettei neliön mallinen pala vain mahdu pyöreästä kolosta sisään, vaikka sitä kuinka sulloisi. Sanoisin siis, että väsyneenä poju ei hyväksy lainkaan sitä, että joku asia epäonnistuu.


Mitä tulee toisiin aikuisiin, Aamos on hyvin luottavainen. Toki nyt on selvästi havaittavista jonkinlainen eroahdistuskausi, mutta sen oireet ilmenevät lähinnä iltaisin. Jos minä, äitihenkilö, kehtaankin siirtyä illan aikana yläkertaan, hakemaan esimerkiksi vaippoja, poju seisoo portaikon alapäässä karjumassa. Voi toista.

Muistuttaako Aamos sitten luonteeltaan ja eleiltään vanhempiaan? Osittain.

Sanoisin, että kaikille pälättäminen ja ihmisiin luottaminen tulee minulta. Olen todella kova höpöttämään ja höpötänkin lähes kyllästymiseen asti, jos joku erehtyy kanssani keskustelun aloittamaan. 😃 ”Voisimmeko olla edes täällä saunassa hiljaa?” kysyi mieheni seurustelumme alkuaikoina. Heh.

Isältään Aamos taas on selvästi perinyt sen, että hän on välillä hiljainen ja hyvin ”tutkiva”. Itse olen usein aika rauhaton.

Ulkonäön lisäksi, poju on kyllä perinyt isältään myös paljon eleitä ja ilmeistä. Välillä ilmeiden ja katseiden samankaltaisuus ihan pysäyttää.


DNA-testille ei todellakaan ole siis tarvetta. 😊

torstai 9. marraskuuta 2017

Aikatauluista

Hei äitihenkilö! Muistatko kun töiden jälkeen menit töistä kotiin, tai töistä kaupoille, ennen kotiin palaamista. Tai ehkä jäit aikaisemmalla pysäkillä pois ja teit pienen hyötyliikuntalenkin? Ehkä menitkin jumppaan tai ehkä menit kotiin, söit ja lähdit jumppaan? Ehkä istuit aterian kanssa vain tv:n eteen nauttimaan. Kun väsytti menit nukkumaan. Aamulla kellosi soi ja joskus kun väsytti, otit hieman lisäaikaa torkuttamalla.

Toista se on nykyisin. Nyt arjen aikatauluttamista pitää oikeasti suunnitella. Ei ehkä kaikkien, mutta itse haluan yhä, että koti on siisti, ehdin istua sohvalla, urheilla ja syödä järkevästi. Tärkeintä minulle on saada hoidettua nämä asiat niin, etteivät ne vie aikaa pojaltani.

Jos ennen keräsin aamuisin kello 6, on nyt pakko herätä jo kello 5, sillä nyt pitää huolehtia itsensä ihmisen näköiseksi ja sen lisäksi huolehtia, että lapsi on puhdas, puhtaissa vaatteissa ja kuivassa vaipassa. Iltaisin  kotona ei voi enää istua suoraan illallispöytään, ensin on helliteltävä äitiä ikävöivä pikkuinen poika ja vasta sitten kutsuu ruoka. Mistä se ruoka on edes ilmestynyt? Senkin on joku kokannut. Päiväkotiin on lähdettävä ajoissa, jotta ehtii omalle työpaikalle ajoissa.

Miten meidän päivät sitten on rytmitetty?

Aamuisin se kuka herää olen minä, viikonloppuisin vuorottelemme. Jos poju vielä nukkuu, laittaudun itse. Tämän jälkeen herättelen pojun, hellittelemme ja sen jälkeen laitetaan pikkumies edustuskuntoon. Isähenkilö herää niin, että kun minä syön aamupalan, hän pukee poitsulle ulkovaatteet. Tovin vedin aamuisin vain banaanin äitiysloman jälkeen, mutta totesin pian, että vatsani kaipaa aamuisin smoothien, kuitupitoisen ja täyttävän. Kahvin kaadan termosmukiin.

Olen varannut myös n. 15 minuuttia siihen, että vien pojun päiväkotiin ja näin ehdin rauhassa hyvästellä pojun ja kävellä viereiselle pysäkille.

Junassa vietän omaa aikaa. Juon kahvia, kuuntelen musaa ja selaan puhelinta. Asemalta kävelen töihin ja näin saan 15-20min hyötyliikuntaa. 😊

Töissä syön yleensä eväitä ja välipalalla hedelmiä, yritän myös juoda päivän aikana hyvin vettä.

Töiden jälkeen kävelen taas asemalle, nyt hieman pidempää reittiä ja saan taas pienen 30min kävelylenkin.

Junassa kotiin, kuuntelen taas radiota. Aamulypsyn uusintaa yleensä. Yritän usein pidätellä naurua. 😃

Kotona, klo 17.15, odottaakin syliin heti pyrkivä vesseli. Välillä myös mököttävä vesseli, olenhan minä kurja jättänyt hänet aamulla koko päiväksi päiväkotiin.

Kun poju on hellitelty syön vihdoin illallisen. Poju on jo syönyt ja viettänyt noin tunnin isähenkilön kanssa. Meillä minä siis vien pojun päiväkotiin ja mies hakee.

Tämän jälkeen leikitän taas pojua, kylvetän, rasvaan, syötän iltapalan, teen itselleni smoothien ja vien pojun lopulta unille. Yleensä poju nukahtaa kello 19-20 välillä. Yhteinen aika illalla on siis rajallinen. Liian rajallinen. :( Yritän myös aina vähän siistiä kotia samalla. 

Onneksi olemme miehen kanssa molemmat sellaisia, että leikin jälkeen kerätään lelut, ruokailun jälkeen siivotaan tiskipöytä, pyykit viedään pyykkikoriin, ulkovaatteet laitetaan komeroon jne. Tämä helpottaa paljon arkea ja kodissa pysyy yleissiivo.

Kun poju on untenmailla yritän usein tehdä joko 30minuutin Zumban tai Treenaakotona.comin jumpan. Lähes joka päivä jaksankin urheilla. Ehkä urheilun tuoma hyvä fiilis auttaa jaksamaan? :)

Jos lattiat ovat pölyiset, lakasen vielä, sitten käyn pesulla.

Laitan aina illalla myös seuraavan päivän vaatteet itselleni ja pojulle valmiiksi sekä lataan kahvinkeittimen aamua varten. 😁

Seuraavaksi lösähdän sohvalle smoothien kanssa. Usein juon myös ison mukillisen kamomillateetä, sillä se auttaa hyvin saamaan unta. 

Näin meidän arkipäivät sujuvat. Torstai aamuisin käyn salilla, muutoin salilla käynti saa odottaa sitä, että poju tottuu kunnolla päiväkotiin. Nyt haluan viettää hänen kanssaan ne arkipäivien harvat tunnit, kun voimme olla yhdessä.

Missä välissä täällä kokataan ja hoidetaan kissat? Jossain välissä, ilmeisesti. 😀



Arki on aika erilaista, mutta en ole silti huomannut kaipaavani sitä vanhaa arkea, kuin ns. elin vain itselleni. Elämä on nyt tätä. Työtä ja perhettä, enkä muuta kaipaa. 💗

perjantai 3. marraskuuta 2017

1v ja 3kk!

Niin se aika kuluu ja meidän Jörsseli on jo vuoden ja kolme kuukautta vanha!

Uraa päiväkotilaisena on takana jo yli kaksi kuukautta. Äitihenkilökin on ollut takaisin työelämässä jo kaksi kuukautta. Noh, jos totta puhutaan, noin puolet tästä ajasta olemme olleet kotosalla erilaisten sairauksien takia. Tämä tietysti harmittaa aika paljon, sillä kun joka viikko joudutaan olemaan ainakin yksi päivä kotosalla on molempien, äidin ja pojan, taas vaikea saada arjesta kiinni. Aamuisin harmittaa molempia, etenkin päiväkotilaista.

Mummalla sovittamassa uusia Kuomia ja kypärämyssyä. Wc:n pytyn kimpussa ofc.

Aamut olen saanut sujumaan ehkä helpoiten sillä, että kello soi jo 5.10 vaikka päiväkotia kohti lähdetään vasta kello 6.20. Meidän poju selvästi tarvitsee aamuisin aikaa, aikaa ja tissiä. Jos pojun antaa nukkua niin, että ulos talosta pitää ehtiä puolessa tunnissa, on kiukuttelu taattu. Tänään ilman kiukuttelua ei tosin selvitty, vaikka ajoissa heräsimmekin. Poju kasvattaa taas purukalustoaan ja se harmittaa herraa ja paljon. Voi äidin äkäpussia. Onneksi nyt yöllä heräilyn syynä oli hampaat, eikä korvat. Korvat olivat pitkästä aikaa täysin terveet! Mahtavaa! Minulla on silti paha mieli siitä, että ”joudun” antamaan pikku kipuilijalle jatkuvasti särkylääkettä iltaisin. Ehkä unikin on kuitenkin tärkeää ja jos sattuu, ei meidän poju nuku.

Kiukku-petteri.

No mitä meille sitten flunssassa olemisen lisäksi kuuluu?

Vilskettä riittää. Etenkin sohvalla hyppiminen on nyt juttu numero yksi. Se on hurjan hauskaa, etenkin kun herra selvästi tiedostaa, että moinen temppuilu aiheuttaa vanhemmille sydämen tyhjälyöntejä. Sohvatyynyt ovatkin mystisesti vaihtaneet paikkaa selkänojalta sohvan reunoille. Sekös pikkuista apinaa kiukuttaa! Laitetaan nyt esteitä hänen radalleen.  Yhä meillä kyllä on ilmeisesti aika rauhallinen poju. Vielä.

Ruoka maistuu hyvin ja voin vain ihmetellä miten päiväkodin aloituksen jälkeen syöminen sujuu. Hieman löysempikin velli tai keitto löytää tiensä suuhun ja sotkua on aina vain vähemmän. Toivotaan, ettei nirsoilu eksy mukaan kuvioihin. Toistaiseksi yritän tarjota hieman erikoisempiakin ruokia ja hyvin tuntuvat maistuman. Tietysti se, ettei ruoka saa sisältää soijaa, kananmunaa eikä pähkinöitä hieman luo rajoituksia.

Käytiin mumman (äitini) ja mumman lompakon kanssa Prismassa ja pistettiin koko talvivaatevarasto uusiksi. :)

Sanoja ei vielä kovasti tule. Ei-sanaa hoetaan taukoamatta. Matkimalla poju osaa kyllä sanoa joo ja nyökätä, mutta selvästi pään pudistaminen ja sanan ei hokeminen on niin kovin paljon hauskempaa. Kaikista hauskinta on tehdä tuhmia juttuja ja saada äiti tai isi sanomaan sitä ei-sanaa. 😊 Ymmärrys on kyllä hyvä. Kohta pitänee jo alkaa miettiä, mitä pojun aikana sanoo. 😃 Vanhat tutut tissi, äiti ja mau (kissalle) myös sanotaan päivittäin.

Pottailua pitäisi kai alkaa harjoitella. Mikä siinä onkin niin vaikeaa muistaa istuttaa pojua potalle kun vaippaa vaihdetaan? Voiko kuivaksi opettelun jättää päiväkodin tehtäväksi? 😃

Musiikki on yhä ihan paras juttu! Ei tarvitse kuin puhua tanssimisesta, ja poju on sekunnissa tv:n edessä hihkumassa. Sitten kuunnellaan musaa ja tanssitaan. Jalkaa poljetaan, peppu heiluu ja kädet viuhuvat! Antti Tuiskun Keinutaan on kova juttu. Poju osaa hienosti jo laulaa ”aa aa”-kohdat. Hihi.

Toppavaatteet on jo ostettu ja kohtahan tässä pitää jo suunnitella joulujuhlia! Ihan mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa päiväkodin joulujuhliin. Itken onnesta ja liikutuksesta jo valmiiksi. 😃



Ankka huuli-poseeraus treeni.

Toivotaan, että saataisiin tänä talvena edes vähän lunta ja päästäisin pulkkamäkeen! Osaakohan 1,5-vuotias jo hiihtää?

torstai 19. lokakuuta 2017

Hallittua kaaosta

Huhheijaa! Arki on aikamoista rumbaa.

Päivät kuluvat kuin siivillä herätyksestä siihen, että poju menee nukkumaan. Sitä kuuluisaa omaa-aikaa jää iltoihin noin kaksi tuntia. Joka ilta klo 20-22. Olettaen siis, ettei poju herää. :D

Meillä on nyt sairastettu todella paljon. Tiesin, että pöpöjä on luvassa, mutta, että näin paljon? En varmasti valehtele, kun kerron, että olen ollut töissä yhden kokonaisen viikon! Melko hieno työnaloitus siis. :)


Korvatulehdukseen nro 2 on parhaillaan antibioottikuuri menossa ja maanantaista keskiviikkoon poju oli taas kotona. Tämä heijastuu heti siihen, että kun minä lähden johonkin, tulee kova parku. Onneksi melko lyhytaikainen.

Yötkin ovat olleet todella levottomia. Edes viekussa ei aina pojulle uni tule. Nyt vaivaa kaikeksi kurjuudeksi hammas numero 10. Se pirulainen, kulmahammas, on tulossa läpi. Ehkä meillä kohta taas nukutaan paremmin.

Iskän ottama kuva.

Pientä uhmaa on ollut havaittavissa, mutta ymmärtäähän sen, kun aina joku paikka pojulla kolottaa. Voi pikkuinen.

Ensimmäinen isompi allergiakohtauskin on nyt koettu. Tänään kuulin testien tulokset ja erittäin paha soija-allergia on muuttanut talouteemme. Onneksi soijaa on vain mm. jokaisessa tuotteessa mitä kaupasta ostaa. No ei onneksi ihan jokaisessa. :)


Ihme kyllä, kaikesta on selvitty ilman isompia parisuhderiitoja, joka päivä olen ehtinyt myös urheilla ja vähän istua sohvalla ja kotikin on yhä aina ihan siisti. Pyykkivuoriakaan ei vielä ole kasvanut kylpyhuoneeseen. :D

Eiköhän pian helpota, pöpöjen suhteen ainakin. ;)

tiistai 3. lokakuuta 2017

"Taaperoimetys, hyi!"

Otsikko on ehkä liian ruma. En ikinä ajatellut, että taaperon imettäminen olisi varsinaisesti mitenkään "ällöä". Ajattelin ehkä, että se olisi jotenkin hassua. Ajattelin, että se ei olisi minun juttuni.

Suunnittelin, että vähentäisin imetystä vähitellen niin, että kun palaan töihin, homma olisi ns. purkissa.

Nooooh. Ei se nyt mennyt ihan niin. :D


Olen erossa pojusta arkisin klo 6.40-17. Silti imetän yhä aamuisin, töiden jälkeen ja öisin. Aika paljon siis.

Helposti sanon, että olen vain liian laiska lopettamaan, mutta ei se niin ole. Minusta on jotenkin ihana tulla kotiin kun poika juoksee ovelle vastaan, malttamattomana, kitisten, odottaa, että saan ulkovaatteet pois ja sen jälkeen käperrymme sohvalle tissittelemään. Rentoudumme molemmat työpäiviemme jälkeen. Se fiilis on todella ihana.

Samoin illalla on ihana silitellä pieni tuhisia uneen, silitellä hänen päätään ja hyräillä. Parasta!


Öisin olisi toki ihana nukkua ilman herätyksiä, mutta niin hassua kuin se onkin, minulle tulee usein myös öisin ikävä taaperoani, ja hänet on ihana nostaa hetkeksi rinnalle.

"Julkisesti" emme enää tissittele. Ei siihen kai mitään syytä ole, mutta rinnalla olo on selvästi myös pojulle ns. privaatti hetki äidin kanssa.

Katsotaan kauan meidän imetystaival kestää. Toistaiseksi en näe syytä sitä lopettaa. :)

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Aamos 1v ja 2kk

Ihan pian meidän Jörsseli on jo vuoden ja kokonaista kaksi kuukautta vanha! Kehitys on ollut yhä huimaa ja pojusta on jo kasvanut taapero. Minne se vauva katosi?

Päiväkodissa on opittu paljon uusia juttuja ja esimerkiksi itse syöminen on kehittynyt hurjasti. Kivointa on ehdottomasti syödä haarukalla! Käsillä toki kovasti autetaan, mutta lattialle ei enää putoile juuri mitään! Lusikallakin syöminen onnistuu, mutta silloin tulee sotkua. :)Aamos on myös alkanut juoda hienosti nokkamukista aina palan painikkeeksi.

Päikyssä on myös selvästi innostuttu pukemisesta. Hattuja, kenkiä ja sukkia mallaillaan kovasti päähän ja jalkoihin. Vielä tosin ei löydy taitoa siihen, että asusteet saisi paikoilleen.

Öisin heräillään yhä tissille, mutta kerran on nukuttu jo koko yö putkeen! Huh.

Tissi siis maistuu yhä. :D Liikaakin. Tissinkantaja itse on liian laiska tekemään asialle mitään, joten toistaiseksi meillä tisseillään vielä melko usein.

Painoa on n. 11 kiloa ja vaatekoko 74/80. Tukka kasvaa kohisten. :)

Sanoja on vähän. Äiti, tissi ja ei. Kissalle sanotaan "mau". Poju kyllä ymmärtää todella paljon, kun hänelle juttelee. Ei-sanan etenkin. Välillä hän tekee tuhmia ja heristää itse itselleen sormea samalla Ei:tä hokien. Voi hömelöä. :D

Uhmaikä nostaa vahvasti päätään. Etenkin väsyneenä kiellot aiheuttavat suuret krokotiilinkyyneleet. Tehosteena käytetään polvilleen heittäytymistä ja jos oikein draamaillaan, pää painetaan pettyneenä polviin. Toistaiseksi tämä aiheuttaa minussa lähinnä naurahduksen. :)

Valitettavasti päiväkodin pöpöt ovat kotiutuneet meille. Viime viikolla oltiin kotona kolme päivää lenssun takia. Maanantaina sain töihin soiton, että silmät rähmivät. Silmätulehdushan se. Tänään taas saatiin korvatulehdus diagnoosi. Voi pojua. Onneksi hän on reipas, vaikka on selvästi todella kipeä. Toivottavasti vastustuskyky kasvaa pian!


Arki on aika rumbaa, mutta sujuu. ;)

torstai 21. syyskuuta 2017

Työmyyränä

Hupsista keikkaa. Kohta työelämää on taas takana jo useampi viikko. Töihin paluu on sujunut yllättävän helposti. Se, että poju aloitti päivähoidon jo pari viikkoa ennen sorvin eteen palaamista, auttoi varmasti paljon. Lisäksi minulla on onneksi mitä ihanimmat työkaverit! Olen välillä miettinyt, että käyttäisinkö jatkossa sanaa "työystävät"? :)


Aamut ovat melko hektisiä. Kaukaisilta tuntuvat mammaloman pitkät aamut smoothieta ja kahvia nauttien. Kello 5.30 pirisee kello. Vieressä nukkuva taapero tarraa salamana kiinni tisseihini ja vartin verran heräilemme yhdessä. Mies jää vielä pojun kanssa petiin ja sillä välin minä peseydyn, meikkaan ja pukeudun. Aika hyvää tiimityökentelyä, eikö? :) Tämän jälkeen haen pojun ja laitan hänet "valmiiksi". Ulkovaatteet päälle, kahvi termosmukiin ja päiväkotia kohti. Päiväkodilla olemme n. 6.40 ja itse lähden 6.50 dösällä töihin. Huh.


Päivät ovat menneet meillä kaikilla oikein hyvin. Edellisestä kappaleesta kävikin ilmi, että ikävä iskee aina öisin. Lähes joka yö poju on haettu väliimme nukkumaan. :D Olen kuitenkin ihan sujut asian kanssa, sillä nukumme kaikki näin suht hyvin. Uskon, että tovin päästä ikävä helpottaa.

Olen oikeastaan aika ihmeissäni, ja samalla helpottunut, siitä, etten tunne päivisin ihan kamalaa ikävää. Töissä on tosin myös melko hektistä, joten ajatuksetkaan eivät ehdi harhailla.


Välillä tosin tuntuu, että työt saa tarkastaa ainaki sata kertaa ennen kuin luottaa aivojensa tuotokseen. Mielelläni olisin elänyt vielä toisen vuoden ilman aikatauluja, mutta sinne se mammaloma nyt kuitenkin meni ja nyt ollaan taas työelämässä, luultavaati eläkeikään asti. :D

perjantai 25. elokuuta 2017

Päiväkoti

Sinne se pieni Jörsseli meni. Viisi päivää sitten. Päiväkotiin. Kaikki on onneksi mennyt todella hyvin. Poju syö hyvin ja touhuaa innokkaana. Ei myöskään arastele ketään, vaan on hyvin luottavainen. Ei ihme, hoitajat kun ovat todella mukavia.


Jopa siihen, että nyt nukutaan vain yhdet päiväunet, poju on tottunut hienosti. Tämä jännitti minua ehkä eniten. Kotona kun hän on nukkunut vielä kahdesti päivässä ja ainoastaan rattaissa. :D Päiväkodissa poju nukkuu hyvin ja tyytyväisenä, ihan isojen poikien sängyssä. Äiti on ylpeä.

Vielä ei ole edes haikailtu itkien äidin tai isin perään. Toivotaan, ettei itkuisuutta edes ilmene. :)


Onko päiväkodin aloitus sitten vaikuttanut mihinkään? On. Tisseihini. Ne on kipeät!! Esimerkiksi tänään olimme kotona kello 15 ja iltapuuroon mennessä rintaa oli vaadittu kolmesti. Myös öisin poju ei meinaa millään jäädä yksin nukkumaan ja onkin nukkunut osan yöstä äitin ja isin välissä. Viiime yö tosin sujui taas entiseen malliinsa, toivotaan, että myös tuleva yö sujuu.

Itse lomailen vielä ensi viikon. Mies ja poju ovat joka päivä poissa kello 7-16. Miettikää! Yli 8 tuntia omaa aikaa päivässä!! Huh. Jännää!


Olo on silti tietysti kovin haikea. Moni vuotisen äiti tuntuu odottavan töihin pääsyä innoissaan, mutta itse olisin mielelläni ollut vielä kotona.

Pitänee kuitenkin olla kiitollinen, että pojulla on hyvä hoitopaikka ja itsellä työ mihin palata. Työtehtävät eivät niin houkuta, mutta aivan mahtavia työkavereita on hirmuinen ikävä!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Minne aika katoaa?

Vastahan ihmettelimme vessassa raskaustestiä. Siihen oli ilmestynyt viiva, harvinaisen selvä viiva. Silti ajoimme lähimpään apteekkiin ostamaan muutaman testin lisää. Ihan varmuuden vuoksi. Parin päivän päästä tehtiin vielä yksi testi. Miksi? No ihan varmuuden vuoksi.

Vastahan mietin, tuleeko meille tyttö vai poika.

Vastahan ihmettelin päivä päivältä voimistuvia potkuja. Vastahan jokainen potkaisu masun sisällä sai minut ihmettelemaan ja hymyilemään. Niihin ei ikinä tottunut. Aina ne katkaisivat ajatuksen ja pystyin ajattelemaan vain vauvaani.


Eihän siitä ole kuin hetki, kun siivosin työhuoneeni ja lähdin lomailemaan. Muistan kuinka se tuntui oudolle. Olla nyt vuosi ja kolme kuukautta pois työelämästä. Mietin, että miten ihmeessä jaksan olla kotona.

Kuinka lasketun ajan kynnyksella, valvoin kaikki yöt ja murehdin, lopulta jo tuskailin. Odotin, odotin ja odotin. Olin ihan varma, että raskauden viimeinen kuukausi kesti ainakin 12568 päivää, ehkä jopa 12570 päivää. Miettikään jos syntymäaika olisi 12570.7.2016?

Muistan kuinka odotin ja odotin sairaalassa, odotin synnytyssalissa, odotin. Myös epiduraalia odotin. :D


Muistan kuinka vasta ihmettelin pientä poikaani kenet oli nostettu paitani sisälle. Sieltä se tuijotteli minua ja tutki tissiäni. "Anteeksi arvon äitihenkilö. Maitohanassani on ilmeisesti tukos? Hälyttäisittekö kätilön, täällä tarvitaan lisämaitoa"'

Muistan kuinka vihdoin, kun olin toipunut ajattellin, että saan olla vauvani kanssa kotona vielä vuoden ja kuukauden!

Vastahan tuo poju oppi hymyilemään, sitten jokeltelemaan, sitten kääntymään.

Vastahan me ensimmäisen kerran törkkäsimme hänen suuhunsa porkkanasosetta ja odotimme hauskaa ilmettä. Ilmeilyjä emme ikinä saaneet tosin kokea. Kaikki maistui Jörsselille. :D


Vastahan meidän vauva alkoi ryömimään, sitten istumaan.

Ihan hetki sitten laskin, että saan olla kotona vielä puoli vuotta!

Minne aika on kadonnut? Ylihuomenna meidän pieni kävelevä vauvamme viettää päivän päiväkodissa. Alle kuukauden päästä minä joudun töihin.

Vaikka noin muuten monet "odota vaan"- lausahdukset olen todistanut vääriksi, "vauva vuosi menee nopeasti"-lause pitää täysin paikkaansa.

Kohta se alkaa, uusi arki.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Rakas 1v

Facebook kertoi, että 31.7. vuonna 2012 olin kävellyt tunnin ja hikoillut salilla 45 minuuttia. Kyllä, ilmeisesti tämä piti infota muille. 31.7. vuonna 2013 taas kirosin leikattua silmääni. Silmä kun näytti uhkaavasti siltä, ettei se parane ja täten en olisi päässyt Flowun katsomaan HAIMia. Karsastusleikkaus oli kyseessä ja silmä onneksi parani. HAIMin keikka tosin oli pettymyts. 31.7. vuonna 2014 olin linkittänyt hassun hauskan Naurunappula-kuvan ja 31.7. vuonna 2015 olin intoillut alkavaa kesälomaa, etenkin hyvää sääennustetta

31.7. viime vuonna olin ollut tovin jo äiti. Kello 1.20 maailmaan oli syntynyt ihana pieni poikamme. En päivittänyt Facebookkia, mies oli tehnyt päivityksen illalla klo 20.03. Kuvassa oli pieni poikamme kapalossa, neulehattu päässä. Kuvatekstinä oli sydämen kuva. (1.8.2016 lähtien olen kyllä päivitellyt kuulumisiamme someen, "jonkin" verran. :D)


Pieni suuri poikamme täytti tänään siis vuoden. Kokonaisen vuoden! Hurjaa!

Aivan ihmeellistä miten ihminen kasvaa ja kehittyy vuodessa! Senttejä on tullut lisää 25, painoa yli kuusi kiloa,  vaatekoko on kasvanut koosta 56 kokoon 80! Muutamia sanoja on opittu, askelia otettu ja syödäänkin jo kuin aikuinen ihminen konsanaan! Huisia! Meillä ei enää asusta vauva. Meillä asuu taapero.


Vuosi on ollut rankka, mutta kuitenkin paljon helpompi mihin varauduin. Öisin on heräilty, mutta todella harvoin on menty päiviä ns. samoilla silmillä. Aamoksen kanssa on ollut ihan ns. rentoa ja kokoajan arki helpottuu. Uhmailut ärsyttävät, mutta on hauskaa seurata miten pienelle ihmiselle kasvaa oma tahto ja miten hän harmistuu jos ei osaa/saa tehdä jotain.


Vanhemmuus on ollut upeaa, ihanaa, helppoa ja joskus haastavaa. Innolla jo odotan, mitä pieni rakkaame oppii seuraavan vuoden aikana.

Paljon onnea pieni kultuni! Äiti on onnellinen ja ylpeä. <3

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Voihan tissit!

Miten ihmeessä tässä näin kävi? Olin varma, että kun siihen täysimetykseen ei koskaan päästy, ei pojua jaksaisi tissit kauaa kiinnostaa. Ajattelin, että jos puolivuotta pystyisin imettämään edes vähän, se olisi hyvä juttu!


Ihan kohta meidän poju on jo taapero ja tissit on hänelle yhä se juttu numero yksi.

Hyvähän se on, että maitoa tulee ja tissi maistuu, mutta välillä olen hieman pulassa asian kanssa.

Öisin en voi lohduttaa pojua uneen kuin tissillä ja edes helteillä neste kelpaa vain minun meijereistäni. Voi kääk!

Noh, omapa on valintani. Luultavasti Aamos ei sisaruksia saa ja siten minä en tule enää koskaan imettämään.

Ehkä Aamos vuoden sisään luopuisi tissistä itse? Vai pitääkö minun valmistautua siihen, että vielä rippileirillä pitää käydä imettämässä? Ehkä imettämällä estäisin teini-iän alkoholikokeilut? Voi apua!


Onhan se imetys ihanaa, sitä en kiellä,mutta ihan pian minun pitäisi olla päivät töissä.

Ikävä näitä ihania imetyshetkiä kyllä tulee, kun ne joskus loppuvat. Se, kun poju ruokaillessaan tuijottaa minua silmiin ja samalla pikku sormillaan näpertää suutani ja nenääni tai kun hän hyvin akropaattisesti kiipeilee päälläni, että saisi sen tissin suuhunsa, tai kun hän yöllä rauhoittuu vain  siihen rinnalle. En tiedä parempaa.

Ehkä me selviämme ja imetys loppuu jotenkin luonnollisesti, sitten kun sen on aika loppua.


Itsenäinen pikku mies