sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Itsenäinen pikku mies

Kun poju kokoajan kasvaa ja kehittyy, on hänestä tullut myös kokoajan enemmän se ihan oma pieni tyyppi.

Päiväkodin vasu-keskustelussakin opettaja kertoi, ettei Aamos enää vain haahuile ympäri päiväkotia, vaan jaksaa jopa jo hieman keskittyä tekemään omia juttujaan. Meidän poju on hyvin liikkuvainen, mutta samalla hyvin rauhallinen. Kuulostaa hauskalta yhdistelmältä, mutta näin esimerkkinä, meidän poju liikkuu hiljaa ja nopeasti. Päiväkodissakin, Aamos on hetkessä liikkunut toiseen päähän taloa, jos siihen vain on ollut mahdollisuus. Paikan vaihdon hän tekee hyvin, hyvin hiljaa, ja huomaamatta. 😊


Aamos on yhä hyvin tyytyväinen lapsi. Pienistä kolhuistakaan hän ei ihan heti itke. Välillä pää kolahtelee pöydän kulmiin kesken vaeltelun, leuka lattiaan kesken tanssahtelun, mutta se ei ikinä herraa hetkauta.

Poju leikkii paljon itsekseen ja nykyisin jaksaa myös keskittyä esimerkiksi rakentamaan legoilla. Enää hän ei vain haahuile lelulta lelulle. Nyt kirjatkin on alkaneet kiinnostaa, lähinnä tosin sivujen selailu, mutta ennen kirja vain heitettiin nurkkaan.

Mielestäni pieni pomomme on hyvin malttavainen, paitsi väsyneenä. Väsyneenä parku tulee heti, jos kiva esine poistetaan kädestä (kuten esim veitsi tjsp). Jos ennen kielletyn esineen sai vaihdettua helposti esimerkiksi rasvapurkkiin, nyt lentää rasvapurkki seinään ja naama vääntyy hyvin vihaiseksi, alkaa kova parku ja kiukku. Onneksi kiukku on yleensä yhä lyhyt aikainen ja aiheuttaa äitille ja isille lähinnä naurukohtauksen. 😊 Ärsytystä väsyneenä aiheuttaa myös mm. se, ettei neliön mallinen pala vain mahdu pyöreästä kolosta sisään, vaikka sitä kuinka sulloisi. Sanoisin siis, että väsyneenä poju ei hyväksy lainkaan sitä, että joku asia epäonnistuu.


Mitä tulee toisiin aikuisiin, Aamos on hyvin luottavainen. Toki nyt on selvästi havaittavista jonkinlainen eroahdistuskausi, mutta sen oireet ilmenevät lähinnä iltaisin. Jos minä, äitihenkilö, kehtaankin siirtyä illan aikana yläkertaan, hakemaan esimerkiksi vaippoja, poju seisoo portaikon alapäässä karjumassa. Voi toista.

Muistuttaako Aamos sitten luonteeltaan ja eleiltään vanhempiaan? Osittain.

Sanoisin, että kaikille pälättäminen ja ihmisiin luottaminen tulee minulta. Olen todella kova höpöttämään ja höpötänkin lähes kyllästymiseen asti, jos joku erehtyy kanssani keskustelun aloittamaan. 😃 ”Voisimmeko olla edes täällä saunassa hiljaa?” kysyi mieheni seurustelumme alkuaikoina. Heh.

Isältään Aamos taas on selvästi perinyt sen, että hän on välillä hiljainen ja hyvin ”tutkiva”. Itse olen usein aika rauhaton.

Ulkonäön lisäksi, poju on kyllä perinyt isältään myös paljon eleitä ja ilmeistä. Välillä ilmeiden ja katseiden samankaltaisuus ihan pysäyttää.


DNA-testille ei todellakaan ole siis tarvetta. 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Loma