torstai 26. huhtikuuta 2018

Loma

Kun katsoo ulkona vallitsevaa säätätilaa, ihan harmittaa muistella parin viikon takaista reissua lämpöön.

Vietimme siis ensimmäisen etelänloman koko perheen voimin Kyproksella! Meidän pienen perheen lisäksi reissussa matkasi minun isäni sekä siskoni ja hänen miehensä, sekä lisäksi anoppini. Majoituspaikkana toimi ihana pieni villa omalla kivalla (aidatulla!!!) pihalla. Säätkin suosivat koko viikon ja ihoni kuoriutuu palamisen jäljilta yhä. Auts.


Reissu meni todella hyvin, vaikka esimerkiksi lentoja jännitinkin kamalasti. Jännitys ei johtunut pelkästään taaperon kanssa matkustamisesta, vaan siitä, että kärsin melko mittavasta lentopelosta ja yleensä koneeseen nousu vaatii rauhoittavia tai vähintään muutaman lasin valkoviiniä kyytipojaksi.

Menomatka oli välilaskulla, eli kaksi nousua ja laskua (omg), mutta siitä selvittiin vain lasillisella valkoviiniä! Pojukin oli koneessa oikein mallikkaasti, jopa hieman nukkui. Kiukkutilanteistakin selvittiin helposti ns. lyömällä tissit tiskiin. :D Pakko myöntää, että aamulla pelotti katsoa paidan sisään. Epäilin vahvasti jo olevani nännitön.


Perillä kohteessa olimme vihdoin noin klo 3 aamulla ja olin ihan varma, että pojun aamu alkaa klo 5, mutta pikkumies vetelikin sikeitä klo 8 asti! Mahtavaa! Olimme siis kaikki suht pirteitä heti ensimmäisenä päivänä! :) Muutenkin herätys oli lähes joka aamu vasta klo 7-8 välissä! Outoa. :D

Harmittaa, että en videoinut pojun reaktiota, kun aamulla siirryimme sängystä villan keittiöön. Sieltä oli näkymä pienelle pihallemme. Pihalla oli uima-allas ja kirsikkana kakun päälle vielä kissa, mikä joi juuri vettä altaasta. :D Poju oikein hihkui innosta!



Jännitin matkaa myös pojun allergioiden takia, mutta hyvin löysin kaupoista sopivia sapuskoita, Lidlissä oli osassa tuotteissa jopa suomenkieliset etiketit! Hah! :D Myös ravintoloissa puhuttiin hyvää englantia, joten kielimuuri ei estänyt uteluita. Lähinnä poju kyllä nautti ravintolakäynneillä appelsiinimehusta ja ranskanperunoista. :) Ravintolat olivat muutenkin todella lapsiystävällisiä. Aina löytyi syöttötuoli ja leikkinurkka. Yllätyin myös wc-tilojen puhtaudesta!

Kamalan kauas asunnoltamme ja Protaraksen rantakadulta emme matkanneet, mutta vierailimme kuitenkin rannalla, akvaariossa ja Ayia Napassa.


Kypros, ja etenkin Protaras, oli ihana matkakohde alle 2-vuotiaan kanssa reissaamiseen! Pongasin monta sairaalaa, julkisilla oli helppo liikkua rattaiden kanssa, yleiset wc:t olivat siistejä ja hintataso oli halpa. Vaipat tosin maksoivat maltaita eikä kaurapuuroa meinannut löytyä mistään. :D Meitä helpotti myös se, ettei meidän pikkuista tarvinnut kovin vahtia, sillä uima-allas ei kiinnostanut sitten pätkääkään, saati meri. Johtui osittain varmasti myös veden kylmyydestä. Ostimme myös seitsemän euron kumipohjaiset "uimakengät" joten märälläkin laattalattialla poju sai juosta rauhassa. Laattapintaa kun oli mm. kaikkialla. Poju viihtyikin tossut jalassa lähes 24/7. Oodi myös sille, että mobiilidatan hinta oli sama kuin Suomessa. Pipsa Possun katsominen auttaa tilanteessa kuin tilanteessa!



Meidän reissu meni niin kivasti, että suunnittelen jo kovasti uutta reissua! Jos suomen kesä on elokuussakin kuin jouluna, olisi oikein kiva suunnata johonkin lämpimään! :)

torstai 8. maaliskuuta 2018

Millainen minä olen nykyisin?

Luulin aina, että äitiys muuttaisi minua ihmisenä. Onko se sitten muuttanut?

Kaikki kiiltävä ja kaunis materia on yhä ihan yhtä kivaa kuin ennen lasta. Turhiinkin asioihin tulee yhä tuhlattua rahaa. Toki nykyisin olen ehkä hieman harkitsevaisempi. Miksi ostaa esimerkiksi kymmentä lähes samanlaista laukkua, kun voin ostaa yhden ns. laadukkaan laukun tai miksi ostaa montaa akryylihärpäkettä, kun voi hieman panostaa ja ostaa laadukkaamman luonnonkuituisen vaatekappaleen. Ehkä olen siis tullut järkevämmäksi materian haalinnassa. Johtuuko se sitten äitiydestä? Ehkä siinä mielessä, että nyt kotona asustaa kolmas henkilö, kenen vaatteille on myös löydyttävä tilaa. Heh.


Olen yhä myös melko "natsi" siisteyden suhteen. En voi mennä nukkumaan jos sohvatyynyt jäävät "epäryhdikkäästi", pyykkikori tursuaa tai kuivat pyykit odottavat narulla yli 24h kaappiin viikkaamista, tiskipöytä on likainen ja täynnä astioita tai, että kengät ovat eteisen kaapin sijaan eteisen lattialla. Onneksi meillä myös pojat ovat siistejä. Pienempikin mies osaa jo hienosti kerätä lelut pois pyynnöstä. Tiedostan kyllä ottavani siisteydestä joskus turhaakin stressiä, mutta jos käytän järjestelyyn 20min päivästä, onhan se melko vähän siitä, että koti pysyy siistinä.

Pakko sanoa, että vaikka aina olen syönyt melko terveellisesti, on lapsen myötä tullut tehtyä muutos vielä terveellisempään. Olen nuorempana ollut melko pyöreä, joten yritän, että tämä oma lapsi ei ainakaan huonojen ruokailutapojen takia kerryttäisi turhaa massaa. (Tosin ei meilläkään kotona ikinä syöty mitenkään huonosti). Hedelmiä ja kasviksia meillä syödäänkin nykyisin paljon. Esimerkiksi Alepan kauppakassi toimittaa meille joka viikko 24 banaania. :)


Äitiyden myötä olen myös oppinut nautiskelemaan ihan pienistä jutuista. Se, että ennen töitä ja töiden jälkeen olen saanut aikataulutettua itselleni aikaa kävellä 30 minuutin lenkin meren rannalla, Aamulypsyä ja omia ajatuksia kuunnellen, piristää kummasti mieltä. Lisäksi vaikka aamuisin aamusmoothie tulee heitettyä nassuun minuutissa, kahvin nautiskelen junassa. Hiljaisessa aamujunassa on ihana nauttia se aamukahvi. Kotoa lähtö kun on usein melko hektistä. :D

Miestä aina naurattaa se, että nykyisin, kun lapsonen on saatu unille tanssin tai kahvakuulailen 20-30minuuttia eteisessä ja tämän jälkeen kaadan ilta-smoothieni viinilasiin ja teen itselleni kauniit voileivät. Nykyisin nautin siitä, että saan asetella itselleni "kauniin" iltapalan. Pientä arjen luksusta sekin! :)


Olen aina ollut myös melko kaavoihin kangistuva. Välillä se tuottaa stressiä, mutta nykyisin se myös helpottaa elämää. Kun jo illalla asettelee ripsivärin, puuterin ja piilolinssin kylpyhuoneen hyllylle, valitsee seuraavaksi päiväksi vaatteet ja korut ja lataa kahvinkeittimen valmiiksi, sujuu töihinlähtö aamuisin hyvin sutjakkaasti. :D


Vielä palatakseni siihen 24:jään banaaniin, en olisi ikinä uskonut maksavani seitsämää euroa siitä, että joku kiikuttaa meille viikon ruokaostokset kotiin, mutta nyt se tuntuu ehkä maailman hienoimmalta asialta tuhlata seitsämän euroa. :D Onhan se oikeastaan melko järkevää. Heräteostokset jäävät ja kauppareissujen hampaiden kiristelyt ja perheriidat. Aika pieni hinta helpottamaan arkea. :)

Tälläisiä mietteitä tälle torstai työmatkalle täältä junasta!



torstai 1. maaliskuuta 2018

Aamos tässä, moikkeli moi!


Aamos tässä, moikkeli moi!

Mun piti tulla kertomaan kuulumisia heti, kun täytän hurjat 1,5 vuotta, mutta olen vähän sairastellut, niin meillä on ollut melko hetkistä. Onneksi mummi on hoitanut mua kun oon ollut pipi, niin äiti ja isi, eli isis, on päässeet töihin. Äitilläkin oli kaksi korvatulehdusta. Se oli tosi pipi, kun se ei meinannut parantua millään se tauti. Nyt äiti on onneksi terve. Se on iloinen kun se on voinut olla töissä ja jumppailla.

Mäkin olen syönyt jo monta pulloa semmoista mansikanmakuista litkua. Se on kyllä auttanut mun korvakipuja, mutta sitten kivut on aina palanneet. Ens viikon tiistaina mun pitää kuulemma olla viisi tuntia syömättä, en saa kuulemma edes tissiä, vaikka äitikin on kotona, ja sitten me mennään lääkäriin ja lääkäri laittaa mulle korviin jotkut putket. Toivottavasti se toimenpide auttaa mua. Muuten korvat ei mua niin haittaa, mutta öisin ne on tosi kipeet.

Me nimittäin äidin kanssa lopetettiin yötissittely ja oon nukkunut nyt tosi hyvin, siks mua harmittaa kovasti, jos mun korvat särkee niin, että ne pitää mua hereillä. Onneks äiti, eikä isi, ikinä turhaudu muhun vaikka niitä väsyttäs. Mä saan silloin kun mua sattuu, ja toki muutenkin, pitää päätä äitin olalla, siinä on kuulemma just mun, eikä kenenkään muun, päälle tehty kolo. Se auttaa kipuun sen aikaa, että Panadol auttaa. Sekin on tosi namia, mutta äitiä harmittaa, että on joutunut antamaan sitäkin mulle välillä tosi paljon.

Mitä mulle sitten nyt noin muuten kuuluu, kun olen jo näin iso vesseli!

Neuvolan mukaan oon 81 senttiä pitkä ja painan melkein 12 kiloa. Oon kuulemma vähän lyhyt, mutta ei meiän sukukaan ole pitkä, joten asiaa ei kuulemma tarvii tarkkailla.

En tosiaan enää syö tissiä öisin! Alettiin molemmat äitin kanssa vähän väsyä siihen hommaan. Se piti meitä molempia öisin vähän turhaan hereillä se homma. Nyt me nukutaan molemmat hyvin!  Mä en edes laittanut hanttiin, vähän kitisin, mutta seuraavana yönä nukuinkin jo koko yön. Se on kivaa! Päivisin saan tissiä niin paljon kun haluun ja mä kyllä yhä haluunkin hellitellä. Isistäkin on kivaa, kun en syö enää öisin tissiä, nyt isiskin saa mut rauhoittumaan ja nukahtamaan. Mä muuten meen nykyisin nukkumaankin ihan ite, annan iltasuukot ja kerron, että haluan omaan sänkyyn mun nallejen kanssa, ja sitten mä alan nukkua.

Oon tosi ketterä ja nopsa. Tarhatäti sanoi, että mulle pitäis laittaa matkamittari kun mulla on kuulemma mahan alla tuhat jalkaa! Sanon aika paljon sanojakin! Lempi hommaa on yhä rokkaaminen ja laulaminen! Laulan joka päivä Ihahaata ja Jänis istui maassa-laulua! Ne on mun lempparit! Tykkään myös pulkkailla!

Oon myös huomannut, että välillä pitää vähän kasvattaa äitiä ja isiä. Isinkin saa äkkiä ylös sohvalta, kun alan vasaroida sen telkkaria! Se on hauskaa! Äiti pitää aina kättä suun edessä kun se komentaa mua, se ei kerro miksi, mut ilmeisesti sitä naurattaa kun yritän olla uhmakas. Äidillä ei mee kyllä millään hermo. Välillä heitän kaikki sapuskatkin pitkin pöytiä ja otan tosi vihaisen ilmeen, silti äiti meinaa aina hymähdellä. Mun pitää vielä vähän harjoitella tätä uhmaa ja kiukuttelua.

Nyt oon myös tajunnut kunnolla, että meillä asuu myös kissoja! Meillä asuu Yyli ja Ööje. Lyyli ja Börje. Ne on tosi pehmeitä ja antaa mun välillä paijata niitä. Välillä ne kyllä lähtee aina pois, kun lähestyn. En ymmärrä!


Eipä mulla ihmeempiä! Moikka!

Ainiin! Huhtikuussa mä pääsen lentokoneen kyytiin! Me mennään käymään jossain toisessa maassa! Jännää!



torstai 18. tammikuuta 2018

Vuosi 2017

Vuotta 2018 on kulunut nyt jo 18 päivää. Meillä on taas sairasteltu, joten iltaisin en ole ehtinyt kirjoitella tänne nettipäiväkirjaan. Itse en harrasta lupailuja uudelle vuodelle, eikä minulla ole mitään odotuksiakaan. Kaikki on elämässä juuri nyt oikein hyvin ja toivon, että vuosi 2018 tulee olemaan yhtä mukava.

Instagramia selaillessa on hauska kerrata menneen vuoden tapahtumia. Millainen vuosi meillä sitten olikaan?

Tammikuun kohokohta oli ehdottomasti se, että natiainen sai kaksi ensimmäistä osaa purukalustoonsa! Hampaat tulivat yllättävän kivuttomasti alaleukaan. Yhtenä päivänä, tarkasti 5.1.17, alaleuassa vain nökötti kaksi valkoista hammasta. Miten se saattoikin tuntua niin ihanalle, että lapselle kasvaa ensimmäiset hampaat? Hih. 😊 Ensimmäisiä makujakin oltiin maisteltu jo kuukauden päivät.


Helmikuun alussa meillä ryömittiin jo kovaa vauhtia. Lisäksi liikuttiin kierimällä. Muistan kuinka nauroimme, kun poju veti koko olohuoneen halki pötkönä kierien. Voi sitä riemua kun pääsi eteenpäin omin voimin!

Maaliskuussa kevät teki tuloaan ja poju sai hienot aurinkolasit! Kokkailin myös paljon soseita. (kyllä on muuten nykyisin helppoa, kun kaikki perheenjäsenet syövät lähes samaa ruokaa. 😃) Maaliskuussa hemmottelin myös itseäni ja ostin uuden salirepun. Reppu oli myös todella kätevä, kun reissasi Jörsselin kanssa ympäri kyliä.


Huhtikuussa vietimme tyttöjeniltaa ja nautimme ystäväni tekemistä herkuista! (Kyseinen nainen on kyllä niin väärällä alalla, kokkikouluun mars!! ) Huhtikuussa mökkeilimme myös koko perheen voimin ja totesimme, että se ei ole Aamoksen juttu. Vieraassa paikassa nukuttiin ehkä kaksi tuntia yön aikana. 😃 Tässä kuussa myös herra Yrjö vieraili kotonamme. Onneksi kyseinen pöpö on pysynyt pois pojusta. Kyseisen taudin jälkeen, poju oppi kuitenkin nousemaan tukea vasten. Ehkä se tauti antoi tähän taitoon jotain puhtia? Huhtikuussa Aamos kokeili myös ensimmäisen kerran keinumista kummitädin pihalla. Se oli tietysti tosi hauskaa!




Toukokuussa vietimme vappujuhlaa kerhon kanssa. Arvaako kukaan pojun isän ammattia? 😊 Toukokuussa äitihenkilö kävi myös vähän rimpsalla, kun juhlimme ihanan ystäväni polttareita! Sääkin oli silloin aivan mahtava, seurasta puhumattakaan! Kotona ihmeteltiin, että kuinka kovaa poju kävelikään tukea vasten. Vastahan se ryömi?



Kesäkuussa kävimme taas mökillä parikin kertaa. Perheriitaahan ne oli taas koko reissut, mutta ehkä tänä kesänä on jo helpompaa? 😃 Lievitin myös materian janoani uusilla aurinkolaseilla.

Heinäkuussa matkustimme Kuusamoon juhlimaan ystäväni häitä. Häät olivat ihanat ja viihdyimme lähes aamuun asti! Kaksi yötä erossa pojusta oli kyllä hieman liikaa, mutta onneksi pärjäsimme molemmat hyvin. Minulle oli myös saavutus se, että lensin ilman lääkitystä Kuusamoon. Yleensä moiseen suoritukseen tarvitaan rauhoittava tai kaksi. Heh. Tässä kuussa juhlittiin myös tietysti Aamoksen syntymäpäiviä. Komeat yksi vuotta pamahti mittariin. Kyllä äiti oli ylpeä. Aamos oppi myös kävelemään pari viikkoa ennen vuoden ikään. Se oli huisia!




Elokuussa mökkeilimme mammaystävien kesken. Saimme taas nauttia ystäväni tekemistä herkuista! Matkustimme myös perheen kesken Tallinnaan, leikimme Hoplopissa. Mahtui tähän kuuhun myös toinenkin tyttöjen ilta, sekä ilta kaupungilla ihan kahdestaan miehen kanssa. Se ilta sisälsi mm. 15 euron drinkin. (kannattaa aina kysyä hintaa kun tilaa ”jotain hyvää”). 😃 Elokuussa alkoi myös Jörsselin päiväkotiura.




Syyskuussa palasin itse sorvin ääreen. Vietimme myös taas ruokailu-illan tyttöjen kesken. Pääsin myös taas aivan ihaniin häihin.


Lokakuussa meillä oikeastaan vain sairastettiin. 😃 Apua..samoin marraskuussa, ja joulukuussa. Mukaan mahtui onneksi myös muutamat pikkujoulut. Asustevalikoima kasvoi myös hieman. (koska synttärilahja itselle).





Toki vuoden aikana käytiin paljon jumpissa, nähtiin ystäviä, kerhoiltiin jne. Syyskuusta lähtien tosin olemme lähinnä sairastaneet ja käyneet töissä. 😃

Liian nopeasti meni vuosi 2017. Toivottavasti tämä vuosi etenisi hieman hitaammin. :)

perjantai 8. joulukuuta 2017

Mitä tekisin nyt toisin?

Mitä tekisin nyt toisin, jos saisin kokea uudestaan raskauden, synnytyksen ja äitiyden alkutaipaleen? Välillä pohdin näinkin "turhia" asioita. Hyvinhän meillä on kaikki mennyt.

Raskausaikana panikoin ihan liikaa kaikkea. Minua pelotti 24/7. Tämä on tietysti paniikkohäiriön syytä, mutta ehkä nyt osaisin olla lietsomatta pelkoa liikaa? Ehkä osaisin marssia ajoissa lääkärin luo, enkä antaisi pelkojen pilata odotusaikaa? Jos en saisi öisin unta, sitten katsoisin sitä telkkaria tai lukisin kirjaa. Jos unettomuutta olisi liikaa, hakisin vain reilusti sairaslomaa tai ottaisin välillä sen, lääkärin määräämän, unilääkkeen sen sijaan, että yöstä toiseen itkisin yksin olohuoneen sohvalla kissojen kanssa. Voi kissa parat.

Tiesittekö, että ennen mua..

Jos mietitään synnytystä, nyt yrittäisin ehkä olla ilman puudutuksia, toisaalta, en tainnut pojua pukertaessanikaan niitä pyytää. Kätilö vain kai tajusi, ettei homma tule etenemään ilman. :D En tiedä olisiko esim amme saanut kropan rentoutumaan paremmin? Toisaalta, synnytys oli mielestäni oikein hyvä kokemus, vaikka koko homma veikin kaikki voimat ihan täysin, oli homma lähes kivuton. Nyt en ehkä olisi vuorokautta syömättä. Tai anteeksi, söihän minä kaksi 0,2l smoothieta. Näin lukee sairaalan papereissa.

Laitokselle ottaisin ehdottomasti tuttipullon ja korviketta. Olin lähes nukkumatta 9kk, synnytin 3 päivää ja menetin kaksi litraa verta. Miten kukaan edes oletti, että kroppani tuottaisi siinä voimattomuuden tilassa maitoa? :D Miten edes itse oletin niin. En tosin ottanut asiasta paineita, mutta olisihan sairaalassa ollut huomattavasti helpompaa, jos itkevälle pikkumiehelle olisi ihan itse voinut hakea ruokaa jääkaapista, eikä aina kinuta sitä hoitajilta kun tiesin, että itku johtui vain nälästä.

..äiti ei juonut, eikä tarvinnut..

Lisäksi sairaalassa oli älyttömän kuuma, enkä nukkunut siellä yhtään. Miksi en mennyt taukotilan sohvalle vaikka mieheni sitä ehdotti?? Olisin saanut varmasti siellä nukuttua. Oloni oli niin heikko, että minun olisi ehdottomasti ollut parempi olla sairaalassa pidempään. Olisin voinut lepäillä taukotilassa sairaalahuoneen sijaan ja nauttia täydestä palvelusta. :D Ja oi miksi, miksi en ostanut sairaalaan evästä (herkkuja), evästä (herkkuja). Sairaalan kaupassa suklaalevykin maksoi n. 5 euroa!!

Lisäksi ihmettelen, kun pääsimme kotiin, että miksi säilöimme kaikkia vauvan harsoja ja tavaroita ympäri olohuonetta? Miksi meillä ei ollut kätevää sairaalasänkyä lapselle, missä olisi ollut pohjalla tavaroille kori? :D Sekava olohuone ahdisti ihan älyttömästi, tai ehkä lähinnä se, että kaikki tavarat ns. hakivat paikkaansa.

Miksi luulin, että vastasyntynyt "ei saa" juoda tuttipullosta??!! Tyhmällä ruiskulla yritin ruokkia pikkuista kotona. Onneksi lähikaupasta löytyi sitten korviketta ja tuttipullo.  Kiitos serkulle, kuka osasi kertoa, että kyllä tuttipullosta voi syöttää. :D Miksi en ollut valmistautunut siihen? Ehkä odotin niin paljon sitä, että raskaus olisi ohi, että unohdin tyystin ajatella lapsen ruokkimista ja sitä, miten se tulisi onnistumaan. (Nyt toisaalta mietin, kun yöllä taas imetin kolme kertaa kipeää lasta, itsekin kipeänä, että miksi en lopettanut imetystä kun päiväkoti alkoi?  No ehkä siksi, että se on sekä minulle, että pojulle niin tärkeää. :) )

Hyvähän se on, että sairaalassa oltiin niin "korvikevastaisia", mutta hyvin tissiriippuvaiseksi meidän poju ainakin kasvoi silti, vaikka elämänsä alkutaipaleen korvikkeella kasvoikin.

..kahvia. Nyt se tarvitsee.

Välillä myös mietin, että miksi en totuttanut pojua heti pienestä nukkumaan esim.  juuri sellaisessa sairaalasängyssä? Toisaalta, hyvinhän hän siirtyi omaan huoneeseen ja sänkyyn nukkumaan, kun hän oli siihen valmis. Ehkä olisin itse välillä kuitenkin nukkunut paremmin, ilman, että joku sätkii ja potkii kainalossa. :) Yhä  poju pääsee viereen öisin jos hätä tulee, mutta mieluummin nukkuu itsekin omassa sängyssään.

Eniten ehkä ärsyttää se. että oletin kypsyväni kotiäitiyteen vuodessa enkä säästänyt tarpeeksi rahaa. Olisin niin mielelläni ollut kotona ainakin kolme vuotta. (Mieluusti siihen asti, että poika olisi lähtenyt armeijaan.)

Pohtiiko muut moisia asioita?

Onneksi meillä on mennyt kaikki ihan äärimmäisen hyvin ja olen siitä älyttömän kiitollinen. Meistä on kasvanut hyvät vanhemmat, pojusta hieno pikkumies ja meistä kaikista ihana perhe. :)


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Itsenäinen pikku mies

Kun poju kokoajan kasvaa ja kehittyy, on hänestä tullut myös kokoajan enemmän se ihan oma pieni tyyppi.

Päiväkodin vasu-keskustelussakin opettaja kertoi, ettei Aamos enää vain haahuile ympäri päiväkotia, vaan jaksaa jopa jo hieman keskittyä tekemään omia juttujaan. Meidän poju on hyvin liikkuvainen, mutta samalla hyvin rauhallinen. Kuulostaa hauskalta yhdistelmältä, mutta näin esimerkkinä, meidän poju liikkuu hiljaa ja nopeasti. Päiväkodissakin, Aamos on hetkessä liikkunut toiseen päähän taloa, jos siihen vain on ollut mahdollisuus. Paikan vaihdon hän tekee hyvin, hyvin hiljaa, ja huomaamatta. 😊


Aamos on yhä hyvin tyytyväinen lapsi. Pienistä kolhuistakaan hän ei ihan heti itke. Välillä pää kolahtelee pöydän kulmiin kesken vaeltelun, leuka lattiaan kesken tanssahtelun, mutta se ei ikinä herraa hetkauta.

Poju leikkii paljon itsekseen ja nykyisin jaksaa myös keskittyä esimerkiksi rakentamaan legoilla. Enää hän ei vain haahuile lelulta lelulle. Nyt kirjatkin on alkaneet kiinnostaa, lähinnä tosin sivujen selailu, mutta ennen kirja vain heitettiin nurkkaan.

Mielestäni pieni pomomme on hyvin malttavainen, paitsi väsyneenä. Väsyneenä parku tulee heti, jos kiva esine poistetaan kädestä (kuten esim veitsi tjsp). Jos ennen kielletyn esineen sai vaihdettua helposti esimerkiksi rasvapurkkiin, nyt lentää rasvapurkki seinään ja naama vääntyy hyvin vihaiseksi, alkaa kova parku ja kiukku. Onneksi kiukku on yleensä yhä lyhyt aikainen ja aiheuttaa äitille ja isille lähinnä naurukohtauksen. 😊 Ärsytystä väsyneenä aiheuttaa myös mm. se, ettei neliön mallinen pala vain mahdu pyöreästä kolosta sisään, vaikka sitä kuinka sulloisi. Sanoisin siis, että väsyneenä poju ei hyväksy lainkaan sitä, että joku asia epäonnistuu.


Mitä tulee toisiin aikuisiin, Aamos on hyvin luottavainen. Toki nyt on selvästi havaittavista jonkinlainen eroahdistuskausi, mutta sen oireet ilmenevät lähinnä iltaisin. Jos minä, äitihenkilö, kehtaankin siirtyä illan aikana yläkertaan, hakemaan esimerkiksi vaippoja, poju seisoo portaikon alapäässä karjumassa. Voi toista.

Muistuttaako Aamos sitten luonteeltaan ja eleiltään vanhempiaan? Osittain.

Sanoisin, että kaikille pälättäminen ja ihmisiin luottaminen tulee minulta. Olen todella kova höpöttämään ja höpötänkin lähes kyllästymiseen asti, jos joku erehtyy kanssani keskustelun aloittamaan. 😃 ”Voisimmeko olla edes täällä saunassa hiljaa?” kysyi mieheni seurustelumme alkuaikoina. Heh.

Isältään Aamos taas on selvästi perinyt sen, että hän on välillä hiljainen ja hyvin ”tutkiva”. Itse olen usein aika rauhaton.

Ulkonäön lisäksi, poju on kyllä perinyt isältään myös paljon eleitä ja ilmeistä. Välillä ilmeiden ja katseiden samankaltaisuus ihan pysäyttää.


DNA-testille ei todellakaan ole siis tarvetta. 😊

torstai 9. marraskuuta 2017

Aikatauluista

Hei äitihenkilö! Muistatko kun töiden jälkeen menit töistä kotiin, tai töistä kaupoille, ennen kotiin palaamista. Tai ehkä jäit aikaisemmalla pysäkillä pois ja teit pienen hyötyliikuntalenkin? Ehkä menitkin jumppaan tai ehkä menit kotiin, söit ja lähdit jumppaan? Ehkä istuit aterian kanssa vain tv:n eteen nauttimaan. Kun väsytti menit nukkumaan. Aamulla kellosi soi ja joskus kun väsytti, otit hieman lisäaikaa torkuttamalla.

Toista se on nykyisin. Nyt arjen aikatauluttamista pitää oikeasti suunnitella. Ei ehkä kaikkien, mutta itse haluan yhä, että koti on siisti, ehdin istua sohvalla, urheilla ja syödä järkevästi. Tärkeintä minulle on saada hoidettua nämä asiat niin, etteivät ne vie aikaa pojaltani.

Jos ennen keräsin aamuisin kello 6, on nyt pakko herätä jo kello 5, sillä nyt pitää huolehtia itsensä ihmisen näköiseksi ja sen lisäksi huolehtia, että lapsi on puhdas, puhtaissa vaatteissa ja kuivassa vaipassa. Iltaisin  kotona ei voi enää istua suoraan illallispöytään, ensin on helliteltävä äitiä ikävöivä pikkuinen poika ja vasta sitten kutsuu ruoka. Mistä se ruoka on edes ilmestynyt? Senkin on joku kokannut. Päiväkotiin on lähdettävä ajoissa, jotta ehtii omalle työpaikalle ajoissa.

Miten meidän päivät sitten on rytmitetty?

Aamuisin se kuka herää olen minä, viikonloppuisin vuorottelemme. Jos poju vielä nukkuu, laittaudun itse. Tämän jälkeen herättelen pojun, hellittelemme ja sen jälkeen laitetaan pikkumies edustuskuntoon. Isähenkilö herää niin, että kun minä syön aamupalan, hän pukee poitsulle ulkovaatteet. Tovin vedin aamuisin vain banaanin äitiysloman jälkeen, mutta totesin pian, että vatsani kaipaa aamuisin smoothien, kuitupitoisen ja täyttävän. Kahvin kaadan termosmukiin.

Olen varannut myös n. 15 minuuttia siihen, että vien pojun päiväkotiin ja näin ehdin rauhassa hyvästellä pojun ja kävellä viereiselle pysäkille.

Junassa vietän omaa aikaa. Juon kahvia, kuuntelen musaa ja selaan puhelinta. Asemalta kävelen töihin ja näin saan 15-20min hyötyliikuntaa. 😊

Töissä syön yleensä eväitä ja välipalalla hedelmiä, yritän myös juoda päivän aikana hyvin vettä.

Töiden jälkeen kävelen taas asemalle, nyt hieman pidempää reittiä ja saan taas pienen 30min kävelylenkin.

Junassa kotiin, kuuntelen taas radiota. Aamulypsyn uusintaa yleensä. Yritän usein pidätellä naurua. 😃

Kotona, klo 17.15, odottaakin syliin heti pyrkivä vesseli. Välillä myös mököttävä vesseli, olenhan minä kurja jättänyt hänet aamulla koko päiväksi päiväkotiin.

Kun poju on hellitelty syön vihdoin illallisen. Poju on jo syönyt ja viettänyt noin tunnin isähenkilön kanssa. Meillä minä siis vien pojun päiväkotiin ja mies hakee.

Tämän jälkeen leikitän taas pojua, kylvetän, rasvaan, syötän iltapalan, teen itselleni smoothien ja vien pojun lopulta unille. Yleensä poju nukahtaa kello 19-20 välillä. Yhteinen aika illalla on siis rajallinen. Liian rajallinen. :( Yritän myös aina vähän siistiä kotia samalla. 

Onneksi olemme miehen kanssa molemmat sellaisia, että leikin jälkeen kerätään lelut, ruokailun jälkeen siivotaan tiskipöytä, pyykit viedään pyykkikoriin, ulkovaatteet laitetaan komeroon jne. Tämä helpottaa paljon arkea ja kodissa pysyy yleissiivo.

Kun poju on untenmailla yritän usein tehdä joko 30minuutin Zumban tai Treenaakotona.comin jumpan. Lähes joka päivä jaksankin urheilla. Ehkä urheilun tuoma hyvä fiilis auttaa jaksamaan? :)

Jos lattiat ovat pölyiset, lakasen vielä, sitten käyn pesulla.

Laitan aina illalla myös seuraavan päivän vaatteet itselleni ja pojulle valmiiksi sekä lataan kahvinkeittimen aamua varten. 😁

Seuraavaksi lösähdän sohvalle smoothien kanssa. Usein juon myös ison mukillisen kamomillateetä, sillä se auttaa hyvin saamaan unta. 

Näin meidän arkipäivät sujuvat. Torstai aamuisin käyn salilla, muutoin salilla käynti saa odottaa sitä, että poju tottuu kunnolla päiväkotiin. Nyt haluan viettää hänen kanssaan ne arkipäivien harvat tunnit, kun voimme olla yhdessä.

Missä välissä täällä kokataan ja hoidetaan kissat? Jossain välissä, ilmeisesti. 😀



Arki on aika erilaista, mutta en ole silti huomannut kaipaavani sitä vanhaa arkea, kuin ns. elin vain itselleni. Elämä on nyt tätä. Työtä ja perhettä, enkä muuta kaipaa. 💗

perjantai 3. marraskuuta 2017

1v ja 3kk!

Niin se aika kuluu ja meidän Jörsseli on jo vuoden ja kolme kuukautta vanha!

Uraa päiväkotilaisena on takana jo yli kaksi kuukautta. Äitihenkilökin on ollut takaisin työelämässä jo kaksi kuukautta. Noh, jos totta puhutaan, noin puolet tästä ajasta olemme olleet kotosalla erilaisten sairauksien takia. Tämä tietysti harmittaa aika paljon, sillä kun joka viikko joudutaan olemaan ainakin yksi päivä kotosalla on molempien, äidin ja pojan, taas vaikea saada arjesta kiinni. Aamuisin harmittaa molempia, etenkin päiväkotilaista.

Mummalla sovittamassa uusia Kuomia ja kypärämyssyä. Wc:n pytyn kimpussa ofc.

Aamut olen saanut sujumaan ehkä helpoiten sillä, että kello soi jo 5.10 vaikka päiväkotia kohti lähdetään vasta kello 6.20. Meidän poju selvästi tarvitsee aamuisin aikaa, aikaa ja tissiä. Jos pojun antaa nukkua niin, että ulos talosta pitää ehtiä puolessa tunnissa, on kiukuttelu taattu. Tänään ilman kiukuttelua ei tosin selvitty, vaikka ajoissa heräsimmekin. Poju kasvattaa taas purukalustoaan ja se harmittaa herraa ja paljon. Voi äidin äkäpussia. Onneksi nyt yöllä heräilyn syynä oli hampaat, eikä korvat. Korvat olivat pitkästä aikaa täysin terveet! Mahtavaa! Minulla on silti paha mieli siitä, että ”joudun” antamaan pikku kipuilijalle jatkuvasti särkylääkettä iltaisin. Ehkä unikin on kuitenkin tärkeää ja jos sattuu, ei meidän poju nuku.

Kiukku-petteri.

No mitä meille sitten flunssassa olemisen lisäksi kuuluu?

Vilskettä riittää. Etenkin sohvalla hyppiminen on nyt juttu numero yksi. Se on hurjan hauskaa, etenkin kun herra selvästi tiedostaa, että moinen temppuilu aiheuttaa vanhemmille sydämen tyhjälyöntejä. Sohvatyynyt ovatkin mystisesti vaihtaneet paikkaa selkänojalta sohvan reunoille. Sekös pikkuista apinaa kiukuttaa! Laitetaan nyt esteitä hänen radalleen.  Yhä meillä kyllä on ilmeisesti aika rauhallinen poju. Vielä.

Ruoka maistuu hyvin ja voin vain ihmetellä miten päiväkodin aloituksen jälkeen syöminen sujuu. Hieman löysempikin velli tai keitto löytää tiensä suuhun ja sotkua on aina vain vähemmän. Toivotaan, ettei nirsoilu eksy mukaan kuvioihin. Toistaiseksi yritän tarjota hieman erikoisempiakin ruokia ja hyvin tuntuvat maistuman. Tietysti se, ettei ruoka saa sisältää soijaa, kananmunaa eikä pähkinöitä hieman luo rajoituksia.

Käytiin mumman (äitini) ja mumman lompakon kanssa Prismassa ja pistettiin koko talvivaatevarasto uusiksi. :)

Sanoja ei vielä kovasti tule. Ei-sanaa hoetaan taukoamatta. Matkimalla poju osaa kyllä sanoa joo ja nyökätä, mutta selvästi pään pudistaminen ja sanan ei hokeminen on niin kovin paljon hauskempaa. Kaikista hauskinta on tehdä tuhmia juttuja ja saada äiti tai isi sanomaan sitä ei-sanaa. 😊 Ymmärrys on kyllä hyvä. Kohta pitänee jo alkaa miettiä, mitä pojun aikana sanoo. 😃 Vanhat tutut tissi, äiti ja mau (kissalle) myös sanotaan päivittäin.

Pottailua pitäisi kai alkaa harjoitella. Mikä siinä onkin niin vaikeaa muistaa istuttaa pojua potalle kun vaippaa vaihdetaan? Voiko kuivaksi opettelun jättää päiväkodin tehtäväksi? 😃

Musiikki on yhä ihan paras juttu! Ei tarvitse kuin puhua tanssimisesta, ja poju on sekunnissa tv:n edessä hihkumassa. Sitten kuunnellaan musaa ja tanssitaan. Jalkaa poljetaan, peppu heiluu ja kädet viuhuvat! Antti Tuiskun Keinutaan on kova juttu. Poju osaa hienosti jo laulaa ”aa aa”-kohdat. Hihi.

Toppavaatteet on jo ostettu ja kohtahan tässä pitää jo suunnitella joulujuhlia! Ihan mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa päiväkodin joulujuhliin. Itken onnesta ja liikutuksesta jo valmiiksi. 😃



Ankka huuli-poseeraus treeni.

Toivotaan, että saataisiin tänä talvena edes vähän lunta ja päästäisin pulkkamäkeen! Osaakohan 1,5-vuotias jo hiihtää?

torstai 19. lokakuuta 2017

Hallittua kaaosta

Huhheijaa! Arki on aikamoista rumbaa.

Päivät kuluvat kuin siivillä herätyksestä siihen, että poju menee nukkumaan. Sitä kuuluisaa omaa-aikaa jää iltoihin noin kaksi tuntia. Joka ilta klo 20-22. Olettaen siis, ettei poju herää. :D

Meillä on nyt sairastettu todella paljon. Tiesin, että pöpöjä on luvassa, mutta, että näin paljon? En varmasti valehtele, kun kerron, että olen ollut töissä yhden kokonaisen viikon! Melko hieno työnaloitus siis. :)


Korvatulehdukseen nro 2 on parhaillaan antibioottikuuri menossa ja maanantaista keskiviikkoon poju oli taas kotona. Tämä heijastuu heti siihen, että kun minä lähden johonkin, tulee kova parku. Onneksi melko lyhytaikainen.

Yötkin ovat olleet todella levottomia. Edes viekussa ei aina pojulle uni tule. Nyt vaivaa kaikeksi kurjuudeksi hammas numero 10. Se pirulainen, kulmahammas, on tulossa läpi. Ehkä meillä kohta taas nukutaan paremmin.

Iskän ottama kuva.

Pientä uhmaa on ollut havaittavissa, mutta ymmärtäähän sen, kun aina joku paikka pojulla kolottaa. Voi pikkuinen.

Ensimmäinen isompi allergiakohtauskin on nyt koettu. Tänään kuulin testien tulokset ja erittäin paha soija-allergia on muuttanut talouteemme. Onneksi soijaa on vain mm. jokaisessa tuotteessa mitä kaupasta ostaa. No ei onneksi ihan jokaisessa. :)


Ihme kyllä, kaikesta on selvitty ilman isompia parisuhderiitoja, joka päivä olen ehtinyt myös urheilla ja vähän istua sohvalla ja kotikin on yhä aina ihan siisti. Pyykkivuoriakaan ei vielä ole kasvanut kylpyhuoneeseen. :D

Eiköhän pian helpota, pöpöjen suhteen ainakin. ;)

tiistai 3. lokakuuta 2017

"Taaperoimetys, hyi!"

Otsikko on ehkä liian ruma. En ikinä ajatellut, että taaperon imettäminen olisi varsinaisesti mitenkään "ällöä". Ajattelin ehkä, että se olisi jotenkin hassua. Ajattelin, että se ei olisi minun juttuni.

Suunnittelin, että vähentäisin imetystä vähitellen niin, että kun palaan töihin, homma olisi ns. purkissa.

Nooooh. Ei se nyt mennyt ihan niin. :D


Olen erossa pojusta arkisin klo 6.40-17. Silti imetän yhä aamuisin, töiden jälkeen ja öisin. Aika paljon siis.

Helposti sanon, että olen vain liian laiska lopettamaan, mutta ei se niin ole. Minusta on jotenkin ihana tulla kotiin kun poika juoksee ovelle vastaan, malttamattomana, kitisten, odottaa, että saan ulkovaatteet pois ja sen jälkeen käperrymme sohvalle tissittelemään. Rentoudumme molemmat työpäiviemme jälkeen. Se fiilis on todella ihana.

Samoin illalla on ihana silitellä pieni tuhisia uneen, silitellä hänen päätään ja hyräillä. Parasta!


Öisin olisi toki ihana nukkua ilman herätyksiä, mutta niin hassua kuin se onkin, minulle tulee usein myös öisin ikävä taaperoani, ja hänet on ihana nostaa hetkeksi rinnalle.

"Julkisesti" emme enää tissittele. Ei siihen kai mitään syytä ole, mutta rinnalla olo on selvästi myös pojulle ns. privaatti hetki äidin kanssa.

Katsotaan kauan meidän imetystaival kestää. Toistaiseksi en näe syytä sitä lopettaa. :)

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Aamos 1v ja 2kk

Ihan pian meidän Jörsseli on jo vuoden ja kokonaista kaksi kuukautta vanha! Kehitys on ollut yhä huimaa ja pojusta on jo kasvanut taapero. Minne se vauva katosi?

Päiväkodissa on opittu paljon uusia juttuja ja esimerkiksi itse syöminen on kehittynyt hurjasti. Kivointa on ehdottomasti syödä haarukalla! Käsillä toki kovasti autetaan, mutta lattialle ei enää putoile juuri mitään! Lusikallakin syöminen onnistuu, mutta silloin tulee sotkua. :)Aamos on myös alkanut juoda hienosti nokkamukista aina palan painikkeeksi.

Päikyssä on myös selvästi innostuttu pukemisesta. Hattuja, kenkiä ja sukkia mallaillaan kovasti päähän ja jalkoihin. Vielä tosin ei löydy taitoa siihen, että asusteet saisi paikoilleen.

Öisin heräillään yhä tissille, mutta kerran on nukuttu jo koko yö putkeen! Huh.

Tissi siis maistuu yhä. :D Liikaakin. Tissinkantaja itse on liian laiska tekemään asialle mitään, joten toistaiseksi meillä tisseillään vielä melko usein.

Painoa on n. 11 kiloa ja vaatekoko 74/80. Tukka kasvaa kohisten. :)

Sanoja on vähän. Äiti, tissi ja ei. Kissalle sanotaan "mau". Poju kyllä ymmärtää todella paljon, kun hänelle juttelee. Ei-sanan etenkin. Välillä hän tekee tuhmia ja heristää itse itselleen sormea samalla Ei:tä hokien. Voi hömelöä. :D

Uhmaikä nostaa vahvasti päätään. Etenkin väsyneenä kiellot aiheuttavat suuret krokotiilinkyyneleet. Tehosteena käytetään polvilleen heittäytymistä ja jos oikein draamaillaan, pää painetaan pettyneenä polviin. Toistaiseksi tämä aiheuttaa minussa lähinnä naurahduksen. :)

Valitettavasti päiväkodin pöpöt ovat kotiutuneet meille. Viime viikolla oltiin kotona kolme päivää lenssun takia. Maanantaina sain töihin soiton, että silmät rähmivät. Silmätulehdushan se. Tänään taas saatiin korvatulehdus diagnoosi. Voi pojua. Onneksi hän on reipas, vaikka on selvästi todella kipeä. Toivottavasti vastustuskyky kasvaa pian!


Arki on aika rumbaa, mutta sujuu. ;)

Loma