Vastahan mietin, tuleeko meille tyttö vai poika.
Vastahan ihmettelin päivä päivältä voimistuvia potkuja. Vastahan jokainen potkaisu masun sisällä sai minut ihmettelemaan ja hymyilemään. Niihin ei ikinä tottunut. Aina ne katkaisivat ajatuksen ja pystyin ajattelemaan vain vauvaani.
Eihän siitä ole kuin hetki, kun siivosin työhuoneeni ja lähdin lomailemaan. Muistan kuinka se tuntui oudolle. Olla nyt vuosi ja kolme kuukautta pois työelämästä. Mietin, että miten ihmeessä jaksan olla kotona.
Kuinka lasketun ajan kynnyksella, valvoin kaikki yöt ja murehdin, lopulta jo tuskailin. Odotin, odotin ja odotin. Olin ihan varma, että raskauden viimeinen kuukausi kesti ainakin 12568 päivää, ehkä jopa 12570 päivää. Miettikään jos syntymäaika olisi 12570.7.2016?
Muistan kuinka odotin ja odotin sairaalassa, odotin synnytyssalissa, odotin. Myös epiduraalia odotin. :D
Muistan kuinka vasta ihmettelin pientä poikaani kenet oli nostettu paitani sisälle. Sieltä se tuijotteli minua ja tutki tissiäni. "Anteeksi arvon äitihenkilö. Maitohanassani on ilmeisesti tukos? Hälyttäisittekö kätilön, täällä tarvitaan lisämaitoa"'
Muistan kuinka vihdoin, kun olin toipunut ajattellin, että saan olla vauvani kanssa kotona vielä vuoden ja kuukauden!
Vastahan tuo poju oppi hymyilemään, sitten jokeltelemaan, sitten kääntymään.
Vastahan me ensimmäisen kerran törkkäsimme hänen suuhunsa porkkanasosetta ja odotimme hauskaa ilmettä. Ilmeilyjä emme ikinä saaneet tosin kokea. Kaikki maistui Jörsselille. :D
Vastahan meidän vauva alkoi ryömimään, sitten istumaan.
Ihan hetki sitten laskin, että saan olla kotona vielä puoli vuotta!
Minne aika on kadonnut? Ylihuomenna meidän pieni kävelevä vauvamme viettää päivän päiväkodissa. Alle kuukauden päästä minä joudun töihin.
Vaikka noin muuten monet "odota vaan"- lausahdukset olen todistanut vääriksi, "vauva vuosi menee nopeasti"-lause pitää täysin paikkaansa.
Kohta se alkaa, uusi arki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti