tiistai 23. toukokuuta 2017

Näin meillä synnytettiin!

Olen juuri aloittanut katsomaan Hakekaa kätilö!-sarjan tuotantokautta numero viisi. Sarja on ihana! Pakko tosin myöntää, että nyt kun itse olen äiti, katsominen tuntuu välillä todella pahalta. Jos sarjassa syntyville lapsille käy jotain ikävää, nousee minulla heti pala kurkkuun ja rintaa kiristää. Välillä olen joutunut pitämään päivän tauon. :D

Sarjaa katsoessa on kuitenkin tullut usein mieleen oma synnytys. Onneksi elämme vuotta 2017 Suomessa, emme vuotta 1961 Englannissa.

Tuleva teksti voi olla hieman älllöä, kukin lukee omalla vastuullaan.

28.7.2016 oli tilanne raskausviikko 41+4 ja unettomuuden/ahdistuksen takia pääsin Jorviin kontrolliin. Toivoin, että synnytys olisi käynnistetty, sillä olin aivan puhki. Lääkäri tutki ja ultrasi. Lapsivesi näytti vähäiseltä ja se olisi riittänyt syyksi käynnistykseen. Painoarvio vauvelille oli max 3500g. Lääkäri kuitenkin sanoi, että olen jo muutaman sentin auki ja kertoi avittavansa synnytysta irroittamalla hieman kalvoja. Sovittiin, että lähden kotiin ja tulisin aamulla takaisin käynnistykseen.

Illalla supistuksia tulikin välillä, noin 20 minuutin välein. Ne eivät olleet kipeitä, mutta olin todella väsynyt ja hermostunut ja soitin Jorviin. Siellä oltiin sitä mieltä, että ennen tositoimia olisi hyvä nukkua ja niimpä meninkin yöksi Jorviin. Sain kipupiikin persuksiini ja Opamoxia nassuun. Yö meni ihan hyvin, vaikka välillä supisti.

29.7.2016 heräsin ihan pirteänä. En muista monelta mieheni tuli katsomaan minua, mutta lähdimme heti kävelemään ympäri sairaalan pihaa. Tasaisin väliajoin tuli sellaisia supistuksia, että piti pysähtyä ja ottaa jostain tukea. Mieskin totesi lopulta, ettei hän jaksa kävellä enää rappusia yhtään askelta. :D Lääkärit ehdottivat, että odoteltaisiin vielä seuraavan yö, jos silloinkaan ei tapahdu, sitten käynnistetään synnytys. Olin kolme senttiä auki, näin muistelen.

Sain yöksi taas saman satsin lääkkeitä ja muistaakseni kävin pyytämässä lisää kipulääkettä puolenyön aikoihin.

30.7.2016. Heräsin muistaakseni kello 4 ja supistuksia tuli melko tiheästi. Muistan, että kävin kysymässä pitääkö käytävällä olevaan suihkuun varata aika ja, että onko siellä oloon varattu tietty aika per potilas. :D Ei kuulemma ollut. Tuntui, että suihkuttelin vain hetken, mutta taisin olla suihkussa monta tuntia. Kuuden aikoihin minun oli pakko lopettaa, sillä oloni tuli höyryssä todella huonoksi. Soitin muistaakseni kelloa ja hoitaja tuli hakemaan minua. Hän myös kertoi, että olisi aika siirtyä synnytyssaliin. Kello oli 7.35.

Tuntuu, ettei mennyt kuin hetki ja mieheni oli paikalla.

Synnytyssali oli tosi mukava ja viileä. Aluksi istuin jumppapallolla, mutta meinasin pyörtyä ja niinpä siirryin sänkyyyn. Käytin myös Tens-laitetta, mutta lopulta siitä loppui jo asteikko kesken. :D Toivoin suolihuuhtelua ja sainkin. Oli jotenkin puhtaampi olo vessassa käynnin jälkeen. :D Olin yhä vain kolme senttiä auki ja lääkäri ohjeisti puhkaisemaan kalvot. Kello oli 11. Harjoittelin myös ilokaasun käyttöä. Tässä vaiheessa synnytys muuttui myös aika sotkuiseksi. Kätilöt totesivat, että huoli lapsiveden vähyydestä oli hyvin turha. Kävelin ympäri synnytyssalia ja jätin perääni melko mielenkiintoisia läikkiä. :D

En oikeastaan muista mitä tapahtui, mutta seuraava muistikuva on se, että makaan sängyllä ja yritän imeä ilokaasua. Anteeksi seuraava, mutta sattui ihan v*tusti! Oikeastaan kipu oli samanlaista, mutta supistusten välissä ei ollut lainkaan aikaa hengähtää. Kipu lähti alaselästä ja lopuksi vihlaisi alavatsaa. Oikeasti ajattelin, että nyt ollaan jo lähellä loppua ja, että vedän homman loppuun vain ilokaasulla. Kätilökin taisi ajatella niin, mutta kun hän tutki kohdunsuun tilanteen, jouduin kuulemaan, että olen yhä auki vain 3cm. Silloin ärsytti kyllä aivan tajuttomasti! Mietimme mitä tehdään ja lääkäri kertoi jo sektion vaihtoehdoksi. Kello oli 14. Pukerrusta oli siis takana jo noin kymmenen tuntia.

Lopulta lääkäri ja kätilöt päätyivät spinaalipuudutukseen. Voi vitsit sitä fiilistä kun meni 15 minuuttia ja kipu oli poissa! Tunsin vain hieman painetta. Klo 16.30 olin jo 6 senttiä auki! Oli mahtavaa kuulla se! Aajttelin, että no tällä pärjään loppuun.

No en pärjännyt,

Kipu alkoi palata ja sain epiduraalipuudutuksen. Klo 19 sain yhden annoksen lisää, klo 21 vielä annoksen lisää... Olin ollut kivuton jo klo 16 asti, mutta homma vaan junnasi. Lopulta klo 23 kätilö ilmoitti, että vihdoin oli tilanne harjoitella ponnistamista! Mahtavaa! Puudutuskin toimi yhä! Kokeilin ponnistaa seisoen ja jakkaralla. Sain kyllä hyvin hommaan tuntumaa, mutta alaselkään sattui aina aivan tajuttomasti! Kipu oli samanlaista kuin minulla aina, kun selkä kipeytyy. Tuntui, että häntäluu katkeaa. :D

Lopulta päädyin ponnistamaan siinä asennossa, missä aina elokuvissakin ponnistetaan. Tämä asento lienee tavallisin. Ponnistusvaihe kesti papereiden mukaan 45min, mutta ei kyllä tuntunut siltä. Mielestäni se ei myöskään ollut lainkaan kamalaa, vaikka toki kiristi paikkoja.

Lopulta kun pojun pää oli pukerrettu ulos, loppu kroppa sulahtikin kauniisti pöydälle. Vaikka esille oli nostettu vaikka minkälaista leikkausvälinettä, poju kun syntyi käsi poskella, ei välilihaa tarvinnut leikata. Kello oli 1.20 ja päivä 31.7.2016.

Siinä se nyt pällisteli maailmaa, meidän pieni poika, 3950g, minun sylissäni. Ulran painoarvio ei siis mennyt "ihan" nappiin. Aamos näytti juuri siltä, kuin olin ajatellut, eli isältään. :) Tissille poju löysi heti ja tiesi mitä varten moiset napit ovat. En kokenut rakastumista ensisilmäyksellä, en edes itkenyt. :D Minun kohdallani rakkaus kehittyi päivä päivältä. Aamoksen hoitaminen tosin tuntui heti aivan luonnolliselta ja tottakai olin onnellinen.

Synnytyksen jälkeen haaveilin, että pääsen pian suihkuun, mutta eihän se sitten onnistunutkaan. Kun istukka yms oli syntynyt, kuului lorahdun ja toinen. Oikeastaan ääntä olisi voinut sanoa pulputukseksi. Muistan vain, että olo hieman heikkeni ja saliin tuli useampi ihminen tsekkaamaan tilannetta. Sattui paljon kun mahaa painettiin ja lorahduksia kuului useampi.

Niimpä minä lähdin leikkaussaliin paikattavaksi ja mieheni jäi pikkuisen tulokkaan kanssa odottelemaan minua. Onneksi paikat saatiin kuntoon. Ilmeisesti Aamos oli syntyessään napunnut hieman mukaan sisuskalujani. Poikieni luokse tosin pääsin vasta klo 6. Mieheni lähti kotiin nukkumaan ja minä jäin hoitamaan Aamosta, todella univajeisena. Vertakin olin menettänyt noin kaksi litraa joten olo ei ollut yhtään hyvä.

Sairaalassa olo oli kamalaa, mutta kotona arki lähti pyörimään todella mukavasti.

Näin meidän rakas syntyi. Synnyttäminen ei ollut mielestäni mitenkään kamalaa ja voisin synnyttää mielelläni myös uudestaan. Raskausaikaa en tosin halua enää kokea, joten minun osaltani taitaa olla niin, että meille riittää yksi ihana pörinäpöksy. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ne parhaat palat just nyt!