keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Aamos, kohta 9kk

31.7 klo 1.20 syntyi perheeseemme 3950g rakkautta. Sairaalassa oli mielestäni ahdistavaa ja kamalaa. Siellä oli kuuma, en saanut nukuttua ja maito ei noussut. Minulta meni myös täysin ohi, että olisin voinut soittaa kellolla apua. Muistan, että esitin väkisin reipasta, vaikka hemoglobiini oli varmaan n. 70 ja kuumetta 40 astetta. Onneksi kahden yön jälkeen päästiin kotiin. Muistan, että kun kävin kotona suihkussa, istuin vihdoin omalle sohvalle nauttimaan omista vaatteista ja viileästä sisäilmasta, aloin itkemään onnesta. Oih, hormonit.

Aamoksen nimi oli päätetty jo ennen kuin edes tiesimme, että masussani kasvoi pieni poika. Tytölle meillä ei edes ollut nimeä. Mietin Annia ja Tuiketta, mutta ei ne tuntuneet niin kivoilta.

Muistaakseni Aamos nukkui jo ensimmäisen yönsä täällä kotona ihan hyvin. Ihme sinänsä, sillä itse en raskausaikana nukkunut lähes ollenkaan, vaan kukuin ahdistuneena kaikki yöt. Pelotti niin kamalasti, että menettäisin pikkuisen. Raskaus meni fyysisesti hyvin, pelko oli vain henkistä. Hullu mikä hullu. :)

Maito ei vain noussut ja lopulta serkkuni ohjeisti, että kannattaa antaa korviketta pullosta, ärsyttävän ja hankalan ruiskun sijaan. Niimpä lähikaupasta haettiin pullo ja Nannia. Mitähän olin ajatellut imetyksestä  tai lähinnä sen onnistumisesta raskausaikana? Ilmeisesti en mitään. Heh. Taas itkin onnesta, kun Aamos imi onnellisena tuttipulloa ja sai massunsa täytee. Tissillä hän silti roikkui, vaikkei sieltä varmaan mitään edes tullut. Sain helposti katsottua kokonaisia elokuvia, kun pikku tyyppi vain mussutti tissiä.


Aamos taisi olla noin viisi viikkoinen kun yhtäkkiä ylävarustukseni päätti, että nyt sitä maitoa voisi alkaa tuottamaan. Omat meijereni tuottava sitä yhä. Viime yönä tuntui taas, että maitoa riittäisi viidelle Aamokselle. Samoihin aikoihin kun maito vihdoin nousi Aamos alkoi hymyillä ja nauraa. Hän yritti myös kovasti jo jutella meille erilaisin äännähdyksin.

Kolmen kuukauden iässä kivaan arkeen tuli vähän ikävyyksiä, kun Aamoksen iho muuttui todella huonoksi. Rasvatessa poika kiljui ja huusi. Tuntui kamalalta. Kävimme Pikku Jätissä ja heidän mahtavat allergialääkärinsä opastivat meille oiken hoidon. Nykyisin iho on todella hyvä. Jaksan yhä ihailla Aamoksen ihoa. Ehdin jo tottua näppyläiseen ja punaiseen vauvaan. :)


Viiden kuukauden iässä meillä oli jo kiva päivärytmi. Ruoka maistui, samoin päiväunet ja yölläkin nukuttiin kokoajan paremmin. Vuoden 2016 vikana päivänä Aamokselle puhkesi vihdoin kaksi hammasta. Kyllä se tuntui äidistä hienolta ja ihmeelliseltä. Hih.

Pian herra alkoi pyöriä ja hyöriä ja kun ikää oli mittarissa 6,5kk hän ryömi kovaa vauhtia!

Terveinä säilyimme melkein kahdeksan kuukautta, kunnes pojuun iski super äkäinen flunssa. Lääkärissäkin käytiin ja öisin valvottiin, Lähes heti perään, heti kun oltiin taas pidetty onnistunut unikoulu, iski oksennustauti. Varauduin pitämään uuden unikoulun, mutta kahden yöruokailun sijasta, nyt onkin oltu tissillä enää kerran! Tykkään ihan kamalasti imettää ja vaikka nautin siitä, että yöllä ei tarvitse herätä, jotenkin koen samalla hieman haikeutta.


Eilen, ensimmäisen terveen päivän jälkeen, Aamos alkoi ihan yhtäkkiä kontata! Itse olin päiväunilla, mutta isukki oli ylpeänä kuvannut tapahtuneen videolle. Ilmeisesti konttaus ei riitä, sillä tänään, kun Aamos heräsi päiväuniltaan, hän päätti, että nyt on aika nousta seisomaan. Koko aamupäivän on siis kiipeilty. Äiti on haltioitunut ja ylpeä.

Joka päivä jaksan ihmetellä, että miten tuota lasta voi aina rakastaa enemmän kuin eilen? Tuleeko siihen joskus joku katto? Takana on ehdottomasti elämäni ihanimmat 9kk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Minne aika katoaa?